29.04.2019 |

Kun asenne on kunnossa, muovin lajittelu onnistuu myös raksalla

Raksalla syntyy paljon muovijätettä, etenkin siirryttäessä sisätyövaiheeseen. Miten esimerkiksi kalvomuovit, kiristekalvot, jätesäkit ja pakkausmuovit kannattaa lajitella, jotta ne saataisiin mahdollisimman puhtaina kiertoon ja uudelleen hyödynnettäväksi?

Kesästä 2019 alkaen yhä suurempi osa teollisuudessa, kaupoissa ja rakennustyömailla syntyvä muovijäte kuljetetaan Merikarvialle L&T:n Muovinaattorin granuloitavaksi. Muovinaattori syö LD-PE -muoveja, eli käytännössä pakkausmuoveja, kiristekalvoja ja jätesäkkejä. Ne tunnistaa merkinnästä 04.

Myös PP- ja HDPE-putket voidaan käsitellä Merikarvian laitoksella ja hyödyntää näin materiaalina. Sen sijaan PVC-putket eivät sovellu Merikarvialle vietäväksi.

Vaihtolava vaihtoon muovin lajittelussa

Ennen kuin muovi päätyy rakennustyömaalta Muovinaattoriin, se täytyy lajitella. Perinteinen vaihtolava ei ole tähän tarkoitukseen paras mahdollinen vaihtoehto, koska se ei litistä muovia pienempään kasaan tai estä tuulenpuuskia nappaamasta muovia mukaansa.

Lisäksi lavalle on liian helppo heittää ohikulkiessa muutakin jätettä kuin muovia, jolloin koko erästä tulee kierrätyksen kannalta käyttökelvotonta. Siksi apuun kannattaa ottaa rei’itetty jätesäkki, paalain tai puristin – tarpeesta riippuen.

  • Rei’itetyn jätesäkin etuna on keveys ja pieni koko. Sen voi sijoittaa telineessä sinne, missä muovijätettä syntyy, ja tarvittaessa heittää sellaisenaan esimerkiksi puristimeen. Etenkin sisätöissä keräysvälineen keveys on etu, koska painavaa jäteastiaa ei tarvitse sijoittaa viidennen kerroksen ahtaisiin tiloihin, vaan kalvomuovit voi sujauttaa syntypaikalla suoraan säkkiin.
  • Säkit voi laittaa sellaisenaan rullakkoon ja viedä keräyspisteeseen, tai jos muovijätettä syntyy paljon ja tilaa on rajallisesti, ne voi litistää pienempään kokoon puristimessa tai paalaimessa. Paalainta ei voi kokonsa ja painonsa vuoksi sijoittaa aina sinne, missä muovijätettä syntyy, joten yksinään se ei riitä taklaamaan raksan muovijätteiden lajittelua. Usein voittava yhdistelmä jätteen syntypaikalla onkin säkkiteline ja ulkona puristin.
  • Silloin kun muovijätettä syntyy todella suuria määriä, on puristin paras valinta. Se vie kuitenkin paalainta enemmän tilaa muutenkin ahtailta työmailta, joten aivan jokapaikan ratkaisu se ei ole.

Omaan tarpeeseen paras jätehuollon ratkaisu selviää helpoiten kysymällä jätehuollon asiantuntijalta. Tarvittavat keräysvälineet löytyvät kyllä, kunhan kokonaistilanne on selvillä.

“Jos on halu, keksii keinot – jos ei ole halua, keksii selityksen”

Harvemmin lajittelu jää tekemättä kierrätysvälineiden puuttumisen vuoksi, yleensä ongelmana on asenne. Tiivistäen sanottuna: “Jos on halu, keksii keinot – jos ei ole halua, keksii selityksen.” Pitkän päälle tämä asenne tulee rakennustyömaille kalliiksi, koska sekajätteen hinta jatkaa nousuaan samoin kuin kierrätykselle asetetut tavoitteet.

Lajittelumotivaation lisäämiseksi onkin syytä keskittyä puitteisiin. Varmistaa, että toimintatavat ovat kaikille työntekijöille selvät, syntypaikkalajittelu helppoa ja keräilyvälineiden merkinnät kunnossa. Jos jätteen syntypaikalla ei ole lajitteluastioita, niin  huolellinen lajittelu tuskin ottaa tulta alleen.

Säkkikeräys lähti aikoinaan liikkeelle rakennustyömailta, joten keinot kyllä todistetusti keksitään, kunhan vaan halua riittää. Edelläkävijyys on asenteesta kiinni.

Kaipaatko vinkkejä rakennustyömaan jätehuollon suunnitteluun? Kutsu L&T:n asiantuntijat jätehuollon kartoituskäynnille tästä.  <https://www.lt.fi/fi/yritysasiakkaat/toimialasi/rakennustyomaat>

tietopankki-cta

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.

Kiinnostuitko?

Jätä yhteystietosi niin olemme sinuun yhteydessä.