03.06.2019 |

Energiaviisaat kiinteistöt: tarina logistiikkakeskuksesta, joka sai energiankulutuksensa kuriin

Energiaviisaat kiinteistöt -blogisarjan kolmannessa osassa Oskari Raitanen kertoo, miten logistiikkakeskuksen energiankulutus saadaan laskettua minimiin.

Kilometrejä kertyy kun kulutustuotteita kuljetetaan pitkin Suomenniemeä kumi- ja metallipyörien päällä. Jo pelkät kuljetukset nielevät ison määrän energiaa, mutta tavarat täytyy myös varastoida, lajitella ja lähettää kohti seuraavaa määränpäätä.

Varastointi ja lajittelu tapahtuvat logistiikkakeskuksissa, joiden tuotanto- ja toimistotilojen sekä kylmien ja lämpimien varastojen ylläpito aiheuttaa leijonanosan juoksevista kuluista. Jotta tavarat saadaan siirrettyä edullisesti ja turvallisesti Hangosta Kuusamoon, on logistiikkakeskusten energiavirtoihin kiinnitettävä erityishuomiota.

Kuulostaa hyvältä, mutta miten se tehdään käytännössä?

Aloitetaan tarina pihamaalta.

Luku 1: Valaistus kuntoon

Kuski ohjaa pimenevässä tammikuun illassa rekka-auton portista sisään ja huomaa ilokseen, kuinka mukavasti valaistusolosuhteet ja työturvallisuus ovat parantuneet viime syksynä asennettujen LED-valonheitinten ansiosta.

Myös kiinteistönhoitaja on iloinen siitä, että vaihdoksen myötä polttimoiden vaihtokeikat ovat selvästi vähentyneet, ja hänelle vapautui enemmän aikaa palvella käyttäjiä erilaisissa ongelmatilanteissa.

Kuski peruuttaa autonsa laiturille, jossa automatisoidut LED-valaisimet ohjaavat häntä löytämään oikean purkukohdan. Pikarullaovi aukeaa kuin merkistä, ja oviverhopuhallin käynnistyy rajoittaakseen lämmitetyn sisäilman karkaamista.

Kuski purkaa pihagrillejä sisältäneen lastinsa terminaalissa, josta grillit siirrellään sähkökäyttöisen trukin kyydissä kohti välivarastoa. Varastohalli on terminaalia vähemmällä käytöllä, joten alueen valaistusta ohjataan liiketunnistimien avulla. Hyllyrivi valaistaan vain silloin, kun tarve on.

Luku 2: Lämmitä fiksusti

Kun lasti on purettu, kuski lähtee seuraavalle keikalle. Laiturin pikarullaovi tärähtää kiinni lähes samalla sekunnilla kuin rekka liikahtaa eteenpäin ja jättää varastohallin taakseen.

Varastohalli vastaa pinta-alaltaan yli sataa omakotitaloa, ja se lämpeni aiemmin öljykattilassa poltettavan lämmitysöljyn avulla. Kiitos toissa vuonna myönnetyn energiatuen, varaston lämmitys meni kokonaan uusiksi maalämpöpumpun avulla.

Maalämpöpumppu toimii siten, että siihen laitetaan sisään yksi osa sähköä, jolloin saadaan ulos kolme osaa lämpöä – öljylämmitykseen verrattuna energiakustannukset laskivat merkittävästi, ja investointi maksaa itsensä jo tänä vuonna takaisin.

Myös ympäristö kiittää, sillä lämmityksen ilmastokuorma putosi noin 80 prosenttia.

Luku 3: Automatisoi ilmanvaihto

Logistiikkakeskuksen toisessa siivessä sijaitsevassa toimistorakennuksessa lajittelupuolen työnjohtaja hörppää tyytyväisenä tummapaahtoista kahviaan, ja toteaa viime vuosina aina tammikuussa piinanneen vedon tunteen hävinneen.

Tilan käyttäjille se ei näy, mutta automaatiojärjestelmään tehdyn ohjelman avulla tuloilman määrää vähennetään paukkupakkasten aikaan juuri sen verran, että toimiston ilma saadaan pysymään halutussa lämpötilassa.

Tällöin lämpötila saavutetaan myös silloin, kun ulkoilma laskee arktisille lukemille, ja energialaskussa voidaan nähdä yllättävänkin iso pudotus. Lisäksi energia- ja verkkoyhtiö kiittävät, koska yleensä tammikuun loppuun osuva energian kulutuspiikki on muutoksen myötä pikkuruisen pienempi!

Loppusanat

Edellä kuvattu tarina on kuvitteellinen, mutta siinä mainitut toimenpiteet eivät ole mitään Amerikan temppuja. Energiatehokkuus toteutuu, kun ongelmat pilkotaan pienempiin osiin ja ratkotaan järjestelmällisesti pitkällä aikavälillä.

Haluatko säästää kiinteistön energiakuluissa? Ota yhteyttä L&T Smartti -energiapalveluun ja kysy lisää energiatehokkaista ratkaisuista. Tehdään yhdessä kiinteistöstäsi energiaviisas kiertotalouden edelläkävijä.

Tutustu L&T:n Smartti-palveluun

Kysy lisää palveluistamme:

Siirry tietopankkiin