Vaskiluodon Voima tuottaa bioenergiaa entistä tehokkaammin
Vaskiluodon Voiman voimalaitokset tuottavat energiaa ja kaukolämpöä puuraaka-aineella, jolla korvataan osittain kivihiilen käyttöä. L&T Biowatti on yksi Vaskiluodon Voiman biopolttoainetoimittajista: Viisi vuotta kestäneen yhteistyön aikana L&T Biowatin toimittamalla puuraaka-aineella on saavutettu yli 82 000 tonnin kasvihuonekaasujen päästövähenemä Vaasan voimalaitoksella.
L&T Biowatti on Vaskiluodon Voiman pitkäaikaisin biopolttoainetoimittaja, joka toimittaa puuraaka-ainetta yhtiön voimalaitoksille Vaasaan ja Seinäjoelle. Vaasan voimalaitoksessa vuonna 2012 hankitun kaasuttimen myötä fossiilista polttoainetta on korvattu yhä tehokkaammin – ja siten vähennetty tuntuvasti kasvihuonekaasupäästöjä.
“Metsähakkeen käyttömäärä on jatkuvasti kasvanut ja hiilen käyttö vastaavasti vähentynyt. Vaasan kaasuttimen polttoaineesta 90 prosenttia on tällä hetkellä metsähaketta”, kertoo Vaskiluodon Voiman hankintainsinööri Esa Koskiniemi.
Fossiilisia polttoaineita on korvattu paikallisella biopolttoaineella
L&T Biowatti toimittaa vuosittain Vaasaan noin 50–60 gigawattituntia puuraaka-ainetta, joka hankitaan noin sadan kilometrin säteeltä voimalaitokselta.
“L&T Biowatin toimittaman biopolttoaineen avulla olemme onnistuneet vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä yli 82 000 tonnilla”, kertoo Koskiniemi.
Kaasuttimella sähköä ja kaukolämpöä tuotetaan yhteistuotannolla, jossa sähkön sivutuotteena syntyvä lämpö ohjataan kaukolämpöverkkoon. Syntyvä lämpö kattaa noin 60 prosenttia Vaasan alueen kaukolämmön tarpeesta.
Menetelmäkehityksen ansiosta yhdestä kilosta biopolttoainetta saadaan enemmän energiaa
L&T Biowatti on panostanut puuraaka-aineen kehittämiseen, ja viimeisen viiden vuoden aikana polttoaineen laatu on parantunut entisestään. Esimerkiksi puun kuivattamiseksi on kehitelty erilaisia menetelmiä.
“Hyvän energiasisällön myötä saamme yhdestä kuutiosta puuraaka-ainetta enemmän energiaa, mikä johtaa vähempiin kuljetuksiin, polttoainekulutukseen ja päästöihin. Kaasutin on melko ronkeli polttoaineen laadun suhteen ja vaatii todella kuivaa polttoainetta toimiakseen hyvin.”
Yhteistyö on pelannut alusta asti
“Meillä oli niin hyviä kokemuksia yhteyshenkilöstämme liiketoimintajohtaja Juha Fräntistä Seinäjoen voimalaitokselta, että halusimme aikanaan laajentaa yhteistyön myös Vaasaan”, kertoo Koskiniemi.
Hän kiittää sujuvasta toiminnasta myös toista yhteyshenkilöä, logistiikkaesimies Samuli Niemeä. Erityisesti tiedonkulku ja toimitusvarmuus saavat kiitosta Vaskiluodon Voimalta.
“Polttoaineen hankinta on jatkuvaa optimointia muuttuvassa toimintaympäristössä.
Me tarvitsemme mahdollisimman laadukasta polttoainetta kustannustehokkaasti ja toimitusvarmasti. L&T Biowatti on pysynyt näissä kriteereissä koko toimitushistorian ajan.”
Vaskiluodon Voima on EPV Energia Oy:n ja Pohjolan Voima Oy:n tasaosuuksin omistama yhtiö. Vaasan ja Seinäjoen voimalaitokset tuottavat yhdessä vuosittain sähköä 1,3 - 2,5 TWh ja kaukolämpöenergiaa noin 800 GWh.