Asiakastarinat
28.03.2019 |

Taloyhtiöt voivat ehkäistä putkirikkoja viemärien kuvauksella

Ketterät kamerat näkevät viemärien kunnon, ja niiden ansiosta korjaustarpeisiin voidaan reagoida ajoissa.

Taloyhtiöiden ja muiden kiinteistöjen viemärien kuvauksella voidaan ennnalta ehkäistä putkirikkoja ja vesivahinkoja. Tähän tarkoitukseen sopivat hyvin pienet ja ketterät viemärikamerat.

”Kuvauksia kannattaa tehdä, jotta nähdään viemäreiden kunto ja se, onko niille lähitulevaisuudessa saneeraustarpeita. Kuvauksella löydetään mahdolliset toiminnalliset ja rakenteelliset viat tai jos viemäreihin on kertynyt rasvaa, tukoksia tai ylimääräisiä esineitä. Näin voidaan ehkäistä isommat vauriot ennen niiden syntymistä”, sanoo L&T:n palvelupäällikkö Veli-Matti Vassinen.

”Kun kartoitusta tehdään taloyhtiössä säännöllisesti, vaikkapa kymmenen vuoden välein, pysytään kartalla kiinteistön kunnosta ja vahinkojen mahdollisuudet pienenevät.”

Ketterästi liikkuva kuvauskalusto

 

L&T:llä on viemärikuvauksiin kustannustehokkaat ja helposti liikuteltavat ratkaisut. Moderneja laitteistoja on kaikkiaan parissa kymmenessä kuvausautossa ympäri Suomen.

”Kameroiden käyttö on pääsääntöisesti yhden miehen show, koska ne ovat helppoja käyttää ja liikutella”, Vassinen sanoo.

Pienen taloyhtiön kuvaus voi hoitua parhaimmillaan päivässä, mutta mitä suurempiin taloihin mennään ja mitä enemmän haaroja on tutkittavana, sen enemmän aikaa on tietysti varattava.

L&T:llä on käytössään muun muassa uusia Kummertin kameroita, joissa on kääntyvät kamerapäät eri kokoisille putkille.

”Uusista kameroista saa todella terävää kuvaa. Laitteista voidaan myös ajaa saman tien selkeät raportit, joista asiakas saa heti tiedon viemäreiden kunnosta ja mahdollisesti tarvittavista toimenpiteistä”, Vassinen kertoo.

”Kuvauksien yhteydessä, saman aikaisesti voidaan suorittaa myös viemäreiden huuhtelua. Myös sillä parannetaan viemärien kuntoa ja toimivuutta.”

Suutinkamera näkee pesutuloksen reaaliaikaisesti

Viemärien pesuun on kehitetty tehokas uutuuslaite, suutinkamera. Se on nimensä mukaisesti suutin, joka on varustettu kameralla.

Laitteen ehdoton etu on, että linjan pesijä tietää koko ajan paremmin, mitä tekee. Hän näkee aluksi, kuinka likainen viemäri on ja pestessään näkee koko ajan, tuleeko tarpeeksi puhdasta vai pitääkö joku kohta pestä vielä uudelleen.

Näin työ saadaan toteutettua nopeammin, lopputulos on parempi ja samalla vaivalla kertyy enemmän pestyjä metrejä. Laite säästää aikaa, vettä ja polttoainetta – eli rahaa.

Perinteisessä tavassa viemäreitä pestään tarkistuskaivoilta käsin lähinnä kokemuksen ja näppituntuman mukaan.

Viemärilinjaan ei nähdä sisälle, ainut tapa arvioida puhdistuksen edistymistä on kuunnella pesun ääntä ja tarkkailla kaivon läpi juoksevaa pesuvettä. Monesti linjaa pestään tarpeettoman paljon tai sinne jää pesun jäljiltä vielä esimerkiksi hiekkaa.

Lisää tietoa modernin teknologian ja digitalisaation sovelluksista saat ottamalla yhteyttä L&T:n viemärihuollon asiantuntijoihin.

 

Lue lisää: Vikaa viemäreissä? Parempi kuvata kuin kaivaa.

 

×
Siirry tietopankkiin: Käytännön oppaita, tallenteita ja katsauksia toimintasi tehostamiseen

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.