Asiakastarinat
30.04.2020 |

Taloyhtiön kevättalkoot voi järjestää myös korona-aikana – mitä huomioida?

Kevättalkoot ovat monen taloyhtiön odotettu kevätperinne. Koronavirus pilaa juuri nyt lähes kaiken hauskan, ja myös taloyhtiön pihatalkoot ovat tulilinjalla.

Moni pihapiiri on talven jäljiltä siistimisen tarpeessa, joten asukkaiden viihtyvyyden takaamiseksi talkoille olisi tilanteesta huolimatta tarvetta. Pihalla saattaa olla myös risuja tai muuta roinaa, josta olisi jo turvallisuuden vuoksi hyvä päästä eroon. Myös asukkailla itsellään on tarvetta päästä eroon ylimääräisestä jätteestä.

Taloyhtiöillä on muutama vaihtoehto: perua talkoot ja ostaa tarvittavat kunnossapitotyöt huoltoyhtiöltä, siirtää pihatalkoot tulevaisuuteen, tai sitten sopeutua tilanteeseen ja järjestää sellaiset talkoot, joissa hygienia ja turvavälit on otettu huomioon.

Juuri nyt vietämme paljon aikaa kotona, ja siksi asuinympäristön viihtyvyydellä on vielä normaalioloja isompi merkitys. Kevättalkoille on siis ehdottomasti paikkansa, ja sellaisten järjestäminen onnistuu tänäkin poikkeuksellisena keväänä mainiosti. Tämän artikkelin vinkeillä järjestätte turvalliset ja tehokkaat talkoot!

Näin järjestät turvalliset taloyhtiötalkoot – yhdessä, mutta erillään

Talkoot voi hyvin järjestää, mutta tietyistä perinteistä kannattaa nyt tinkiä suosiolla. 

Normaalioloissa haravat kiertävät kädestä toiseen ja grillimaisteri jakaa avogrillistä talkooväelle kuumia makkaroita, joihin sipaistaan sinappia pöydällä olevasta yhteistuubista. Koko pihapiirin lapset telmivät yhdessä sokerihumalaisessa sykkyrässä hillomunkit ja mehutetrat käsissään. Tällaisten talkoiden järjestäminen ei kuulosta hyvältä idealta juuri nyt.

Tämä ajattelu näkyy myös käytännössä. Elias Tattari Lassila & Tikanojan Helppo-palveluista on kerännyt isännöitsijöiden ja asunto-osakeyhtiöiden hallituksen puheenjohtajien kommentteja kevään talkoista.

“Haastateltavien mielestä vallitseva tilanne vaikuttaa talkoisiin eniten siinä, että talkooeväitä ei tarjota yhtiön toimesta, eikä talkoissa ole yhteisiä työtehtäviä, vaan jokainen kantaa itsenäisesti oman kortensa kekoon”, Tattari kertoo.

Sopikaa talkoista virtuaalisesti ja limittäkää työskentelyä

Riittävän sosiaalisen etäisyyden pitäminen on juuri nyt erittäin tärkeää myös oman taloyhtiön väen kesken. Yksi tapa järjestää korona-aikaan sopeutetut talkoot on listata ja jakaa talkootyöt virtuaalisesti esim. Facebook- tai Whatsapp-ryhmässä. Jokainen suorittaa vastuullaan olevat työt omaan tahtiinsa.

Näin toimitaan ainakin yhdessä taloyhtiössä, jonka hallituksen puheenjohtajalta kysyimme kevään talkoojärjestelyistä:

”Yleensä olemme yhdessä tehneet yhtenä päivänä näitä talkoita, mutta nyt ei järjestetä yhteisiä talkoita, vaan jokainen hoitaa ns. omatoimisesti oman ympäristönsä”, puheenjohtaja kertoo.

Idea vesittyy, jos jokainen talkoisiin osallistuva valitsee saman aurinkoisen lauantaiaamupäivän oman vastuualueensa hoitamiseksi. Siksi talkootyöskentelyn limittäminen ajallisesti pidemmälle ajanjaksolle on turvallisuuden kannalta olennaista, ja ajankohdista kannattaakin sopia heti alussa. Yhdessä sovitut työt, tekijät ja niiden ajankohdat voi koota Facebook-ryhmän tai vastaavan lisäksi tietenkin myös perinteisempänä paperiversiona taloyhtiön ilmoitustaululle.

Huolehtikaa hygieniasta, sairaana ei talkoisiin

Osa taloyhtiöistä aikoo tilanteesta huolimatta laittaa talkoot pystyyn tiettynä päivänä. Jos jonkinlaiset rajoitetut yhteistalkoot aiotaan kaikesta huolimatta järjestää, riittävästä hygieniasta huolehtiminen on jokaisen talkoolaisen yhteisellä vastuulla. Käsidesipullot, hansikkaat, yhteisten työvälineiden kädensijojen puhdistaminen käytön jälkeen sekä riittävä varovaisuus kahden tai useamman asukkaan yhteistyötä vaativissa toimenpiteissä kuuluvat turvallisten talkoiden pelisääntöihin.

Sairaana ei talkoisiin kannata tietenkään osallistua – tartuntavaaran lisäksi huhkiminen saattaa olla omalle terveydelle haitallista. Osallistujia kannattaa muistuttaa myös siitä, että vaikka itse olisi terve, yhteisiin piharientoihin ei ole asiaa, jos perheenjäsenellä on todettu koronavirustartunta tai ylipäätään flunssan oireita.

Riskiryhmiin kuuluvien kannattaa olla tietenkin erityisen huolellisia ja harkita tarkkaan, miten ja milloin pihapiirin ylläpitoon voi ylipäätään osallistua.

Talkoogrilli ei kuumene tänä keväänä

Perinteiset yhteiset grilliruokatarjoilut kannattaa joka tapauksessa unohtaa. Jos jotain virvokkeita ja purtavaa tarjoillaan, kannattaa suosia yksittäispakattuja tuotteita isojen yhteispullojen ja -pakkausten sijaan. Käsidesipullo kuuluu tietenkin minkä tahansa noutopöydän pakollisiin antimiin. 

Jos talkoot järjestetään jokaisen oman aikataulun mukaisesti, tarjoilut voi viedä esimerkiksi kerhohuoneelle tai muuhun paikkaan, josta jokainen voi retkieväänsä käydä noutamassa.

Entäs se sosiaalinen kanssakäyminen?

Varsinkin kevätkaudella talkoisiin liittyy eräänlainen jälleennäkemisen riemu. Pitkän talven aikana naapureita on ehkä nähnyt vain vilaukselta. Talkoissa nautitaan naapureiden seurasta ja toivottavasti keväisestä säästä.

Jos perinteiset yhteistalkoot perutaan, voi taloyhtiön väki sopia esimerkiksi virtuaalisesta “afterworkista”. Google Hangoutsin tai vastaavan työkalun avulla virtuaalitapaaminen onnistuu näppärästi ja turvavälisuosituksia noudattaen. 

Miten järjestää turvallinen ja sujuva jätteiden ja roskien poisvienti?

Talkoot vaativat myös muita järjestelyjä kuin töiden jakamisen. Talkoiden ja asuntokohtaisen kevätsiivouksen helpottamiseksi moni taloyhtiö vuokraa vaihtolavan kertyneelle jätteelle.

”Vaihtolava tulee lähtökohtaisesti aina kevään talkoisiin, koska asukkailla on yleensä niin paljon tavaraa talven jäljiltä”, kertoo eräs haastattelemamme taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Jos talkoourakkaa porrastetaan pidemmälle ajanjaksolle, myös lavan pitäisi olla käytössä normaalia pidempään.

Onneksi vaihtolava on mahdollista myös saada pidemmälle ajalle ilman lisäkuluja, jolloin työn porrastaminen on helpompaa. Lassila & Tikanojan Helppolava-palvelun kautta tilatulle vaihtolavalle saa jopa kaksi viikkoa vuokra-aikaa ilman lisäveloitusta.

Palvelulla on kiinteä hinta, mikä helpottaa kustannusten ennustamista ja hallintaa. Pidempi vuokra-aika mahdollistaa sen, että jokainen asukas voi käydä hoitamassa poisheitettävät tavaransa ja vaikkapa puutarhajätteensä lavalle itselleen parhaiten sopivana hetkenä.

”Kahden viikon vuokra-aika riittää enemmän kuin hyvin siihen, että kaikkien ei tarvitse olla lavan ympärillä samalla hetkellä”, kommentoi yksi haastattelemamme taloyhtiön edustaja.

 

Lue lisää Helppolava-palvelusta ja tilaa talkoolava

Helppolava-palvelu toimii Pääkaupunkiseudulla sekä Keski- ja Itä-Uudellamaalla – muualla Suomessa voit pyytää tarjouksen talkoolavasta tästä.

×
Tilaa tai pyydä tarjous: Kierrätyspalvelut ja jätehuolto - tilaa tai pyydä tarjous.

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.