Sadevesikaivoissa voi piillä tulvariski
Kevätsateet ja lumien sulamisvedet kuljettavat sadevesikaivoihin hiekkaa, lehtiä ja roskia. Kaivon tukkeutumista voi ehkäistä huolehtimalla hiekoitushiekkojen poistosta ja putsaamalla sadevesikaivot säännöllisesti.
Sadevesikaivojen pohjalla on yleensä lietepesä, johon kertyy sadeveden mukana kiinteää ainesta. Keväisin riesana ovat talven jäljiltä erityisesti hiekoitushiekat ja niistä irtoava hieno pöly.
”Hiekkojen poisto aloitetaan säiden salliessa ja poistot tehdään yleensä ihan viimeistään toukokuun puoliväliin mennessä”, kertoo Lassila & Tikanojan kiinteistönhoidon palvelupäällikkö Noora Suomela.
Hiekoitushiekkojen poistaminen parantaa ilmanlaatua ja ulkoalueiden viihtyisyyttä, mutta se auttaa myös vähentämään sadevesikaivoihin päätyvän aineksen määrää. Kaivojen tyhjennys onkin kätevää toteuttaa hiekkojen poiston yhteydessä.
”Kun alue tyhjennetään esimerkiksi autoista hiekkojen poiston ajaksi, kaivot ovat näkyvillä ja helposti huollettavissa samalla kertaa”, Lassila & Tikanojan aluemyyntipäällikkö Jukka Kinnunen toteaa.
”Sadevesikaivo on suositeltavaa tyhjentää vähintään kerran vuodessa, mutta paikoissa, joissa hiekoittaminen on talvisin runsasta tai jos alueella muuten kerääntyy sadevesikaivoihin runsaasti lietettä, voi tyhjennys olla tarpeen parikin kertaa vuoden aikana”, kertoo Jukka Kinnunen.
Sadevesikaivot tyhjennetään imuautolla, jolloin kaivosta poistetaan hiekka ja muu jäte, joka kuljetetaan asianmukaiseen jatkokäsittelyyn. Lisäksi sadevesilinjat voidaan pestä painevedellä ja kuvata tarpeen mukaan viemäreiden kunnon tarkistamiseksi.
Sadevesikaivojen pohjalla on yleensä lietepesä, johon kertyy sadeveden mukana kiinteää ainesta. Keväisin riesana ovat talven jäljiltä erityisesti hiekoitushiekat ja niistä irtoava hieno pöly.
”Hiekkojen poisto aloitetaan säiden salliessa ja poistot tehdään yleensä ihan viimeistään toukokuun puoliväliin mennessä”, kertoo Lassila & Tikanojan kiinteistönhoidon palvelupäällikkö Noora Suomela.
Hiekoitushiekkojen poistaminen parantaa ilmanlaatua ja ulkoalueiden viihtyisyyttä, mutta se auttaa myös vähentämään sadevesikaivoihin päätyvän aineksen määrää. Kaivojen tyhjennys onkin kätevää toteuttaa hiekkojen poiston yhteydessä.
”Kun alue tyhjennetään esimerkiksi autoista hiekkojen poiston ajaksi, kaivot ovat näkyvillä ja helposti huollettavissa samalla kertaa”, Lassila & Tikanojan aluemyyntipäällikkö Jukka Kinnunen toteaa.
Tyhjennä kaivo kerran vuodessa
Määräykset edellyttävät, että kiinteistönomistajat huolehtivat kiinteistöjensä viemäreiden toimivuudesta. Tukokset voivat aiheuttaa pihalla tulvia ja pahimmassa tapauksessa putkirikon tai kosteusvaurioita rakennuksille.”Sadevesikaivo on suositeltavaa tyhjentää vähintään kerran vuodessa, mutta paikoissa, joissa hiekoittaminen on talvisin runsasta tai jos alueella muuten kerääntyy sadevesikaivoihin runsaasti lietettä, voi tyhjennys olla tarpeen parikin kertaa vuoden aikana”, kertoo Jukka Kinnunen.