Siirry sisältöön

Referenssi

Ympäristönetti pisti vauhtia Sivakan kierrätykseen

<span id="hs_cos_wrapper_name" class="hs_cos_wrapper hs_cos_wrapper_meta_field hs_cos_wrapper_type_text" style="" data-hs-cos-general-type="meta_field" data-hs-cos-type="text" >Ympäristönetti pisti vauhtia Sivakan kierrätykseen</span>

Vuokra-asuntoyhtiö Oulun Sivakassa jätehuolto pysyy hyppysissä ja kierrätysaste nousee, kun apuna on L&T:n Ympäristönetti-palvelu. Tehokkaasta kierrätyksestä hyötyvät niin vuokranantaja kuin asukkaat.

Kun asukkaita on paljon, jätettäkin syntyy. Silloin on tärkeää tietää, mistä jäte koostuu ja miten sen keräämiseen ja kierrättämiseen voi vaikuttaa.

Vuokra-asuntoyhtiö Oulun Sivakan toimitusjohtaja Raimo Hätälä kertoo, että Oulun kaupungin omistama, noin 8 300 asunnon yhtiö tuotti vuonna 2020 kaikkiaan 3 900 tonnia jätettä.

”Meille jätehuollon merkitys on suuri. Olemme kirjanneet omiin arvoihimme, että olemme osallistava, kestävästi kehittyvä yhtiö. Oulun kaupungin tavoite on, että edistämme monipuolisesti kiertotaloutta.”

Sivakan strategisena tavoitteena on kierrätysasteen jatkuva parantaminen. Siksi yhtiölle on tärkeää, että jätteestä saadaan dataa, jota voidaan kehittämisessä hyödyntää. Data tulee L&T:n Ympäristönetistä, joka on ollut Sivakalla käytössä vuodesta 2018.

L&T_Ymparistonetti_Onboarding_03 Esimerkki näkymästä: Ympäristönetistä saat ajantasaisen tiedon jätehuollostasi ja viestit tuloksista helposti.

”Hyödyllisin ja käytetyin meillä on Avainluvut-näkymä, josta näkee jätehuollon tärkeimmät tunnusluvut. Jätejaeosuudet-kohta taas kertoo selkeänä grafiikkana jakautumisen eri jätejakeisiin. Se on aivan erinomaista”, Hätälä sanoo.

Tonneilla mitaten Sivakka-kodeissa syntyy eniten sekajätettä. Tilavuudeltaan suurin jätejae on kuitenkin pakkausmuovi, jonka keräys aloitettiin pari vuotta sitten.

Ympäristönetissä voi tarkastella myös yrityksen jätehuollosta syntyvää hiilijalanjälkeä. Sivakassa nämä tiedot kirjataan vuosittaiseen vastuullisuusraporttiin.

Datalla on helppo mitata tehokkuutta

Ympäristönetin uusi vertailuominaisuus mahdollistaa useiden kohteiden avainlukujen samanaikaisen tarkastelun. Tämän avulla on selvinnyt, että tehokkaimmin kierrättävissä kiinteistöissä kierrätysaste nousee jopa yli 70 prosenttiin.

L&T:n asiakkuuspäällikkö Iikka Manninen on työskennellyt Sivakan kanssa kolmen ja puolen vuoden ajan.  Vuonna 2019 Oulun Sivakalla oli asukasviestinnässään kierrätyksen teemavuosi. Jätehuollon kysymyksistä viestittiin silloin erityisen aktiivisesti eri kanavissa, muun muassa järjestämällä yleisötilaisuuksia, joissa Manninen kävi kertomassa asukkaille kierrätyksestä, sen merkityksestä ja esimerkiksi lajiteltujen jätejakeiden hyödyntämisestä materiaalina.

Panostus kannatti, sillä vuoden 2019 aikana kierrätysaste nousi jopa kymmenellä prosenttiyksiköllä.

 

Jätekuluilla suora vaikutus vuokratasoon

Yli 60 prosentin kierrätysaste on taloyhtiölle jo erinomainen, mutta Sivakka pyrkii aina parempaan. Eräs keino on sukeltaa syvemmälle kiinteistökohtaiseen dataan.

”Kaikki isännöitsijämme seuraavat Ympäristönetissä omia kiinteistöjään ja niiden jätehuollon muutoksia. Jos jätemäärät nousevat tai kierrätysaste laskee, he selvittävät yhteistyössä asukastoiminnan kanssa, löytyykö siihen syitä. On havaittu, että jo jäteastioiden siirtämisellä toiseen paikkaan voidaan saada kierrätysastetta nousemaan”, Raimo Hätälä kertoo.

Oulun Sivakka tekeekin tehokasta yhteistyötä asukkaidensa kanssa. Linkkinä ovat asukastoimikunnat ja asukasvastaavat.

”Osa asukkaistamme on todella sitoutuneita, aktiivisia kierrättäjiä. Kierrättämiseen motivoi myös se, että jätekulut ovat yksi vuokratasoon vaikuttavista tekijöistä. Hyöty alemmista jätemaksuista näkyy siis suoraan asukkaiden kukkarossa”, Hätälä sanoo.

Kierrätyksen helpottamiseksi mennään asuntoihin asti. Kun asuntoja remontoidaan, keittiöihin pyritään asentamaan vähintään nelilokeroiset jätevaunut, tilan salliessa jopa kuusilokeroiset. Asukkaille on myös jaettu kierrätyskasseja kotona tehtävää lajittelua varten.

_J3A1759 Kierrätysasteen nostaminen ja päästöjen vähentäminen ovat keskeinen osa vastuullisesti toimivien yritysten arkea.

Data auttaa myös säästämään

Raimo Hätälä sanoo, että Ympäristönetti on todella tärkeä jätehuollon tiedolla johtamisen apuväline.

Datan seuraaminen on saanut aikaan myös säästöjä: vaikka jätehuollon ja kuljetusten maksut ovat yleisesti nousseet, ovat Sivakan jätehuoltokulut pysyneet entisellään.

Puolivuosittaisissa L&T:n ja Sivakan yhteispalavereissa mietitään, miten kierrätysastetta voisi vielä nostaa. Eräs keino on ollut lisätä englanninkielisiä kierrätysohjeita kiinteistöihin.

”Sivakka on aktiivinen asiakas, jonka kanssa kehitetään yhdessä uusia toimintamalleja. Taloyhtiömaailman mittapuulla heillä on todella hyvä kierrätysaste jo nyt, jaa tästä on hyvä jatkaa positiivista kehitystä yhdessä eteenpäin”, Manninen kertoo.

L&T_Ymparistonetti_Onboarding_01

Esimerkki näkymästä: Ympäristönetistä tarkastelet jätejaekohtaisia tietoja euro- ja painoperusteisesti, mikä helpottaa tavoitteiden asettamista ja kehityksen seuraamista eri ajanjaksoina.

 

62% Kierrätysaste 2020

100% Hyötykäyttöaste 2020

”En osaa enää kuvitella, miten jätehuoltoa voisi kehittää ilman tätä työkalua. Kun strategisena tavoitteena on jätemäärän vähentäminen, ei voi tyytyä vähempään.”

- Raimo Hätälä, Oulun Sivakan toimitusjohtaja

 

Tutustu Ympäristönetti-palveluun

 

Uutiskirje_moduuli_kuva_4x5

Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme tilaajana saat aina ensimmäisten joukossa ajankohtaisen tiedon ja mielenkiintoiset kirjoitukset suoraan sähköpostiisi sinua kiinnostavista aihealueista.