07.02.2017 |

Outokummulla prosessipuhdistusta kehitetään suunnitelmallisesti

Teollisuudessa huoltoseisokki on aina kriittinen operaatio, jossa myös palveluntarjoajien osaaminen ja asenne punnitaan. L&T on ansainnut paikkansa Outokummun Tornion tehtaan prosessipuhdistuksen pitkäaikaisena kumppanina ammattitaidollaan ja strategisella asennoitumisellaan toiminnan kehittämiseen.

Outokummun Tornion tehtailla on yhdellä ja samalla tehdasalueella ferrokromitehdas, terässulatto, kuumavalssaamo ja kylmävalssaamo, mikä tekee siitä maailman integroituneimman ruostumattoman teräksen tuotantolaitoksen. Tehdasalueeseen kuuluu myös satama, jonka kautta tehtaan tuotteita viedään markkinoille ja tuodaan raaka-aineita tehtaalle.

Tehtaiden yhteenlaskettu henkilöstömäärä on noin 2150. Tämän lisäksi tehdasalueella työskentelee päivittäin noin 300 urakoitsijoiden ja yhteistyökumppaneiden työntekijää. Huoltoseisokin aikana ulkopuolisten työntekijöiden määrä kaksinkertaistuu. Pelkästään L&T:n työntekijöitä on silloin paikalla noin sata.

outokumpu1_169.jpg

Kuten arvata saattaa, tällaisen operaation hanskaaminen on taitolaji. Hyvä etukäteissuunnittelu on tärkeätä, mutta silti kaikkeen ei voi aina varautua. Kun aikataulu on äärimmäisen tiukka, tehtäviä paljon ja useita yrityksiä tekemässä niitä, yllättäviä tilanteita tulee väkisinkin matkan varrella. Silloin on olennaista osata nähdä kokonaisuuden kannalta kiriittiset kohdat ja huolehtia siitä, että kokonaisuus toimii.

"Aikataulutus on haaste, kun tontilla on satoja alihankkijoita. Seisokit kestävät päivästä pariinkin viikkoon, ja kaikkien aikataulut pitää saada sovitettua kokonaisuuteen. Monet alihankkijat myös käyttävät väliaikaista työvoimaa, mikä tuo omat lisähaasteensa johtamiselle. Seisokki on teollisuudessa aina riskitekijä", painottaa Tornion tehtaan kylmävalssaamon RAP5-linjan päällikkö Markus Imponen.

 

LT-outokumpu-nosto-kuvana2.jpg

 

Jatkuvuus mahdollistaa kehittämisen

Outokummun Tornion tehdas on tehnyt L&T:n kanssa yhteistyötä jo pitkään. Nyt voimassa oleva viiden vuoden sopimus kattaa huoltoseisokin aikaisen prosessipuhdistuksen ohella koko tehtaan jätehuollon ja talvikunnossapidon myös muina aikoina. Seisokin aikana tehtävät työt ovat mm. laitteiden korkeapainepesuja ja prosessipuhdistuksia.

"Kilpailuttaminen on aina iso ja työläs juttu, eikä sitä viitsi tehdä joka vuosi – eikä kannatakaan", Imponen toteaa.

"Kun toimitaan pidemmällä tähtäimellä myös toimittaja pystyy kehittämään omaa toimintaansa ja investoimaan asianmukaiseen kalustoon. Ennakoitavuus mahdollistaa myös sen, että toimintaan voidaan sitoa riittävästi osaavaa työvoimaa."

Suunnitelmallinen yhteistyö tuottaa parannuksia ja säästöjä

Molemminpuolinen sitoutuminen yhteistyöhön näkyy myös siinä miten systemaattisesti toimintaa kehitetään. Työnjohtajat keräävät jatkuvasti ideoita kentällä, eikä villeimpiäkään jätetä kirjaamatta. Ehdotukset kootaan esiteltäväksi ohjausryhmän kvartaalipalaverissa.

outokumpu3_169.jpg

Markus Imponen kertoo, että vuosien varrella eniten ideoita on syntynyt kierrätykseen liittyen. Tässä myös lainsäädännön kehityksellä on ollut oma vaikutuksensa. Esimerkkinä rahaa säästävästä huoltoseisokkiin liittyvästä teknisestä parannuksesta hän mainitsee kiinteiden imulinjojen asentamisen puhdistettaviin kohteisiin. Valmiina paikalla olevat kiinteät imulinjat vähentävät letkujen vetämiseen kuluvaa aikaa ja parantavat samalla myös turvallisuutta.

Turvallisuus syntyy yhteistyössä

Vaativassa työssä ja kiireisessä aikataulussa korostuu turvallisuusajattelun merkitys. Turvallisuus on Outokummulla aina etusijalla kaikessa tekemisessä, eikä sääntöjen noudattamisesta saa tinkiä missään tapauksessa. Etukäteissuunnittelulla ja valmistautumisella on merkittävä rooli myös kunnossapitotöiden turvallisuuden varmistamisessa.

"Ehdoton edellytys on, että turvallisuuskoulutukset pitää olla käytynä. Turvallisuus ensin on ainoa oikea ajattelutapa. Tämä on meillä opittu vuosien saatossa, ja L&T on elänyt tässä kehityksessä mukana ja sisäistänyt asian hienosti", Markus Imponen painottaa.

outokumpu2_169.jpg

Ammattilaisten kanssa homma pelaa kustannustehokkaasti

Ulkoistuksen hyödyistä puhuttaessa esiin nousee kustannustehokkuus. Outokummulla ei ole, eikä tarvitsekaan olla, omasta takaa prosessipuhdistuksessa tarvittavaa kalustoa eikä ammattitaitoa. Pitkäaikainen kumppanuus on tässä tehokas ratkaisu.

"Ennen kaikkea kyse on varmuudesta. Siitä, että kun jotain sovitaan, se myös pystytään tekemään aikataulussa, laadukkaasti ja turvallisesti". Imponen painottaa.

"Riskin hallitsee parhaiten sellainen, joka tekee sitä työtä ammatikseen."

RAP5-linjan päällikkö Imponen kehuu hyvin toimivaa yhteistyötä L&T:n kanssa. Kun yhteistyötä on tehty jo useampia vuosia, ovat niin odotukset kuin toimintatavat ja työtehtävät molemmin puolin selvillä eikä joka asiaa tarvitse erikseen ohjeistaa. Tämä tekee asioiden hoitamisesta joustavaa ja mahdollistaa myös toiminnan jatkuvan kehittämisen.

Lisää teollisuudelle suunnatuista palveluistamme voit lukea täältä.

TILAA BLOGIMME JA ASIAKASTARINAMME SÄHKÖPOSTIISI

×
Siirry tietopankkiin: Käytännön oppaita, tallenteita ja katsauksia toimintasi tehostamiseen

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.