Asiakastarinat
10.09.2018 |

Opiskelukämpän saa sisustettua pienelläkin rahalla – kierrätettyä ja kestävää hankkimalla säästää lompakkoa ja luontoa

Syksy tuo monelle tullessaan uuden opiskelupaikan ja usein samalla myös ensimmäisen oman asunnon. Opiskelijakämpästä saa toimivan ja oman näköisen pienelläkin rahalla.

Opiskeluasunnon kalustamisessa ja sisustamisessa kannattaa nähdä hieman vaivaa, sillä mietitty ja miellyttävä koti tekee opiskelustakin mukavampaa.

Uutta opiskelukämppää kalustaessa kannattaa aluksi miettiä välttämättömyydet kuntoon: Missä on hyvä ja valoisa paikka työskennellä, ja onko saatavilla mukava ja sopivan kokoinen sänky? Myös kunnollinen työtuoli on syytä hankkia, sillä opiskelu vaatii paljon istumista ja sängyllä löhöillessä tenttiin valmistautuminen voi helposti lipsahtaa päiväuniksi.

Asunnosta saa kivan näköisen ja käytännöllisen pienelläkin budjetilla, kun miettii ostoksensa etukäteen. Laadi lista tarvitsemistasi tavaroista, ja varmista etukäteen, että kaikelle on asunnossa tilaa.

Muista, että kaikkia tavaroita ei tarvitse itse omistaa, vaan voit myös tarvittaessa lainata sähkövatkainta tai ostaa porukalla yhteisen. Monet opiskelija-asukasyhdistykset myös lainaavat asukkaille maksutta erilaisia välineitä, kuten ompelukonetta tai työkaluja.

Tyytyväisiä lahjoittajia ja kirpparilöytöjä

Kodin tarpeellisia tavaroita, kuten ruokailuvälineitä, kattiloita ja mehukannuja, kannattaa kysellä sukulaisilta ja tuttavilta. Monilla lojuu nurkissa käyttämättömänä hyvää ja käyttökelpoista tavaraa, jota usein lahjoitetaan mielellään uuteen kotiin. Etenkin mummolat ovat usein opiskelijan aarreaittoja, joista voi tehdä kestäviä ja persoonallisia löytöjä.   

Lähipiirikierroksen jälkeen voi suunnata kirpputorille tai kierrätyskauppaan. Kirpputoreilta ja second-hand -liikkeistä voi löytää helposti esimerkiksi edullisia vaatteita ja pientavaraa, kun taas SPR Kontin kaltaisten kierrätysliikkeiden valikoimaan kuuluu myös huonekaluja.

Akanapolku2_makuuhuone2_web

Myös nettihuutokaupoista voi bongata yksittäisiä tavaroita. Tarkista aina, että tavarat sijaitsevat riittävän lähellä. Ethän halua ihastua lipastoon, jota et pystykään noutamaan toiselta puolelta Suomea.

Kierrätetyn tavaran hyödyntäminen on paitsi edullista, myös ympäristölle hyväksi.

”Kierrättämällä tavara saa uuden elämän ja luonnonvarojen kulutusta saadaan vähennettyä. Myös syntyvän jätteen määrä on pienempi. Netin palstoiltakin ostaessa voi saada mahdollisesti sovittua jopa kotiinkuljetuksista myyjän kanssa, eikä omaa autoakaan välttämättä tarvitse”, kertoo ympäristömanageri Visa Kivisaari Lassila & Tikanojalta.

Kierrätetty laadukas tavara, kuten kovapuinen hylly tai hieno astiasto, voi säilyä käytössä paljon pidempään kuin halvasta huonekaluliikkeestä ostetut halpavalmisteiset pahvihuonekalut ja muovikupit.

Monikäyttöisyys on valttia

Opiskelukämpässä on usein tiivis tunnelma. Pienissä tiloissa kalusteiden monikäyttöisyys on suuri etu. Tilaa säästyy roimasti, jos työpöytä voi toimia myös ruokapöytänä ja sängystä saa isoilla tyynyillä sohvan korvikkeen.

Muutamalla fiksusti valitulla huonekalulla voi elellä mukavuuksista tinkimättä. Suuren television voi korvata pieneen tilaan mahtuvalla ja seinälle heijastavalla projektorilla, ja parvisängyn alle mahtuu opiskelunurkkaus.

Järjestä myös riittävästi säilytystilaa: hyödynnä koko huonekorkeus avohyllyillä ja hanki sängyn ja sohvan alle vetolaatikot.

Oman sisustuksensa seppä

On vaikea kuvitella persoonallisempaa ja kodikkaampaa kotia kuin itse tehden ja tuunaten sisutettu asunto. Omin käsin tekeminen sopii oivallisesti myös opiskelijan kukkarolle. 

”Laadukkaista materiaaleista tehdyn käytetyn huonekalun voi löytää huonompilaatuisen uuden hinnalla. Laadukkaampien huonekalujen elinkaarta voi myös pidentää kunnostamalla – esimerkiksi laadukas kokopuinen pöytä kestää melkein niin pitkään kuin siitä pidetään huolta. Itse korjaamalla saa oman näköistä ja voi säästää”, Kivisaari vinkkaa. 

Karstulantie8_keittiö_web-1

Kannattaa etsiä käytettyjä tai edullisia uusia huonekaluja ja esineitä, joissa on helposti käsiteltävä pinta. Esimerkiksi täyspuiset pöydät, tuolit ja jakkarat voi kunnostaa uudenveroisiksi hiomalla ja maalaamalla. Eriparisistakin huonekaluista saa tyylikkään ja toimivan kokonaisuuden, kun maalaa ne yhteensopivilla sävyillä.

Naulakon nikkaroinnista ja tyynyjen koristelusta voi saada syksyä odotellessa mukavaa loppukesän puuhaa vaikka koko perheelle tai kaveriporukalle.

Viihtyisä on myös toimiva

Uuteen kotiin tuodaan usein huonekaluja lapsuudenkodista. Selkeät ja hillityt värit on helpointa saada sopimaan yhteen. Samalla ne kestävät parhaiten aikaa ja makusi muuttumista, jolloin hankintoja tarvitsee tehdä harvemmin. Värejä ja tunnelmaa kannattaakin tuoda asuntoon esimerkiksi tyynyillä, verhoilla, päiväpeitteellä ja matoilla, jotka on helppo vaihtaa tarvittaessa. Jos asunnossa ei saa maalata seiniä, voit kokeilla peittää osan seinästä kankaalla.

Viherkasvit tuovat asuntoon iloa ja vehreyttä. Valitse helppohoitoisia kasveja, jos et ole varma hoitotaidoistasi.

Seinille kelpaavat myös itse otetut valokuvat. Kaiva muistikortiltasi tai puhelimestasi omat vuoden luontokuvasi ja teetä niistä tauluja. Jos haluat yhtenäisyyttä, teetä esimerkiksi mustavalkoversiot kuvista. Tarkista säästäisitkö rahaa kehystämällä useita pienempiä kuvia ryhmäksi suurten julisteiden sijaan.

Siisti koti vetää puoleensa

Sotkuinen koti näyttää harvoin hyvältä, vaikka sisustus olisi huippukallis. Uusi koti kannattaa pitää siistinä ja kutsuvana. Kiinnitä erityisesti huomiota ikkunoiden puhtauteen, jotta saat paljon luonnonvaloa sisälle. Hanki jo ennen muuttoa hyvät siivousvälineet ja valitse ajatuksella, mitä tavaroita haluat tuoda asuntoon.

Kodin siisteyttä on helpompi ylläpitää, kun huolehdit roskat oikeisiin astioihin.

”Jätteiden lajitteluun kannattaa suunnitella kerralla sopivat astiat, jotta niihin mahtuu tarpeen mukaan ja ne saa sovitettua kaappeihin siististi. Jätteiden lajitteluun on tarjolla monenlaisia astioita. Jätteitähän ei tule yhtään enempää, kun ne lajitellaan ja lajittelemalla roskien vienti on itsellekin mukavampaa, sillä näin materiaalit saadaan mahdollisimman hyvin takaisin kiertoon”, Kivisaari sanoo.

Taloyhtiöt tarjoavat usein jätepisteissä erilliset jäteastiat ainakin biojätteelle, kartongille ja paperille. Lasipurkit, metallin ja muovipakkaukset voi viedä lähimpään keräyspisteeseen, jos niille ei ole yhtiössä omaa astiaa. Suuremmat esineet kuten sohvat, patjat tai pesukoneet eivät kuulu keräyspisteisiin vaan ne tulee toimittaa erikseen kierrätykseen.

Lopulta viihtyvän asunnon sisustaminen ja ekologisen elämäntyylin valinta kulkevat käsi kädessä. Kierrätettyinä hankitut laadukkaat huonekalut kestävät pitkään ja näyttävät hyviltä. Kun tavaraa ostaa asuntoon vähemmän, pysyy kämppä raikkaampana ja luonto kiittää. Myös ikkunoiden peseminen ja valoisuuden tuominen asuntoon luonnollisen siisteyden kautta säästää sähköä ja ilmastoa.

 Kuvat: Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas

TILAA BLOGIMME JA ASIAKASTARINAMME SÄHKÖPOSTIISI

 

Päivitetty 13.9.2018

×
Siirry tietopankkiin: Käytännön oppaita, tallenteita ja katsauksia toimintasi tehostamiseen

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.