Asiakastarinat
26.04.2018 |

Kierrätys ja hyväntekeväisyys kulkevat käsi kädessä Helpponoudon ja SPR Kontin yhteistyössä

Kodin siistiminen, kierrätys ja hyväntekeväisyyden tukeminen – kolme asiaa jotka on monella usein mielessä, mutta joihin ryhtyminen voi tuntua raskaalta muiden arjen kiireiden keskellä. Helpponoudon ja SPR Kontin yhteistyön myötä, näihin kolmeen asiaan voi tarttua samaan aikaan ja helpommin kuin koskaan.

”Ihmisten on vaikeaa sukkuloida tässä maailmassa tavaroidensa kanssa. Maaseudulla kierrättämisen tarve ei kenties ole niin akuutti, koska asunnot ovat suuria ja autotalleihin saa jemmaan kaikenlaista. Pääkaupunkiseudulla asunnot ovat kuitenkin pienempiä, ihmiset muuttavat tiheämmin ja autoa ei usein ole”, sanoo SPR Kontin Vantaan toimipisteen konttipäällikkö Marje Arvinen.

SPR Kontti (4)

Hyvä mieli kun lahjoittaa, hyvä mieli kun ostaa

Kuusi vuotta sitten Vantaalle avattu SPR Kontti oli aikanaan pääkaupunkiseudun ensimmäinen laatuaan. Sittemmin Kontteja on avattu PK-seudulle kaksi lisää ja valtakunnallisesti SPR Kontti -toimipisteitä on 12, joista pohjoisin sijaitsee Rovaniemellä asti.

Kontti on Suomen Punaisen Ristin varainhankintakeino. Ihmisten Konttiin lahjoittamat tavarat myydään eteenpäin kierrätystuotteina ja myynnistä kerätyllä rahalla tuetaan Suomen Punaisen Ristin toimintaa.

Kontin tuotosta kaksi kolmasosaaa menee kotimaan työhön, kuten turvatalojen ja ensiapuvalmiuden tukemiseen. Punaisen Ristin katastrofirahastoon menevästä kolmanneksesta puolestaan suuri osa menee tällä hetkellä Syyrian sisällissodan keskellä asuvien siviilien auttamiseen.

”Ihmisten on helppo olla mukana auttamassa ja lahjoittamassa meidän kautta. Meiltä saa hyvän mielen, jos lahjoittaa tai ostaa. Kummallakin teolla saa tuettua hyväntekeväisyyttä auttamalla samalla kiertotalouden pyörimistä”, Marje sanoo.

”Helpponoudon asiakkaiden on helppo tietää jätteiden päätyvän kierrätykseen oikeaoppisesti”

Helpponouto ja SPR Kontti ovat nyt puolen vuoden ajan tehneet yhteistyötä hyväntekeväisyyden ja kiertotalouden hyväksi. Pääkaupunkiseudulla Helpponoudon keräämät käyttökelpoiset tavarat tuodaan SPR Kontin käsiteltäviksi ja eteenpäin myytäviksi. Rikkinäiset tai muuten käyttökelvottomat tavarat loppulajitellaan takaisin teollisuuden raaka-aineiksi.

”Teemme Helpponoudon kanssa yhteistyötä, koska haluamme tarjota asiakkaille kaikki mahdollisuudet kierrättää vastuullisesti. Helpponoudon asiakkaiden on helppo tietää jätteiden päätyvän kierrätykseen oikeaoppisesti”, Marje toteaa.

SPR Kontti (8)

Punaisen Ristin hyväntekeväisyystyön lisäksi SPR Kontti pyrkiikin tukemaan kierrätysyhteiskuntaa kaikin keinoin. Konttiin lahjoitetut myyntiin kelpaamattomat tavarat lajitellaan tarkkaan. Talossa on jopa työntekijä, jonka päätehtävänä on purkaa erilaisia huonekaluja ja esineitä esimerkiksi metallin, puun, ja muovinkeräykseen sopiviin osiin.

”Tekstiileitäkin menee meiltä nykyään Saksaan jatkojalostettavaksi uudeksi materiaaliksi. Lasinkierrätykseen kelpaamattomat lasiesineet ja nahkatuotteet ovat oikeastaan ainoita meiltä sekajätteeseen meneviä roskia”, Marje kuvailee.

Käytännön kierrätystyön lisäksi talon henkilökuntaa koulutetaan jakamaan kierrätystietoutta kodeissaan ja ystäväpiireissään. SPR Kontti työllistää suuren määrän pitkäaikaistyöttömiä, joille opetetaan arjessa ja työelämässä hyödyllisiä kierrätystaitoja.

”Lähes jokaisessa Kontin talossa on noin 50-75 pitkäaikaistyötöntä töissä, joilla on työttömyyttä takana noin 2 vuotta. Täällä heitä koulutetaan ja annetaan valmiuksia työelämään”, sanoo Marje.

Kierrätystyössä näkee trendit ja kulutustottumusten muutokset

”Halusin Helpponoudon kanssa yhteistyöhön, koska monista pienistä virroista syntyy tärkeitä kierrätystekoja. On järkyttävää nähdä se tavaramäärä, joka Kontin kautta kulkee. Uusiakin tavaroita kulkee Kontin kautta todella paljon. Miksi niitä on ostettu, jos ei ole tarvittu? Joulun jälkeen tulee avaamattomia joululahjapaketteja! Myös pitkin vuotta tulee avaamattomia tuotteita. On hienoa, että Kontin kautta tuotteet saadaan uudelleen kiertoon, mutta tämä ei ole kestävä ratkaisu. Varsinkin yritysten kannattaisi aina miettiä lahjojen vaihtoa aineettomiin palveluihin ja tuotteisiin. Tavaraa on niin paljon, ettei tähän maailmaan oikein enää mahdu”, Marje päivittelee.

SPR Kontti (1)

Koska SPR Kontin kautta kulkee niin suuria tavaramääriä, pystyvät talon työntekijät huomaamaan sesonkien ja pidempien aikavälien tuomia vaihteluja ihmisten ostokäyttäytymiseen ja voimassa oleviin trendeihin. Marjen mukaan esimerkiksi ennen suurten tavaratalojen sesonkialennusmyyntien jälkeen tavaraa tuli aina paljon Kontin suuntaan. Nykyään päivittäistavarakauppojen alennusmyynnit näkyvät vähemmän Kontin tavaravirrassa huomattavasti vähemmän. Myös oudompia trendien muutoksia pystytään Kontin suunnalta aistimaan 

”Viime aikoina  nukketalot ovat olleet kovasti trendissä. Niillä kai sisustetaan jollain tasolla”, Marje pohtii.

Sesonkivaihteluiden takia Kontissa varastoidaan esimerkiksi talveen sopivat joulukoristeet, pulkat ja vaatteet kesäisin. Näin Kontti voi ottaa vastaan kaikenlaista tavaraa ympäri vuoden ja tarjota sitä takaisin myyntiin sopivina hetkinä.

Kirja pidempään lainaan tai silitetty paita nopeasti illanviettoon

 

SPR Kontin valikoimasta löytyy vuodenajasta huolimatta tuotteita laidasta laitaan. Suosituimpia tuotteita Marjen mukaan ovat astiat ja sisustustavarat kuten peilit ja taulut. Myös vaatteet ja huonekalut ovat ostajien suosiossa, kuten keskeltä myymälää löytyvä Helpponoudon kautta lahjoitettu valkopuinen senkki.

SPR Kontti (5)

Osa asiakaskunnasta käyttää Konttia eräänlaisena lainaamona. Kirjat, elokuvat, musiikkilevyt ja pelit on helppo ostaa kotiin halvalla ja lahjoittaa ne takaisin jonkun ajan jälkeen, kirjaston tai videovuokraamon lainausajoista vapaasti. Lähialueen toimistoista puolestaan tulee Konttiin paljon asiakkaita, jotka hankkivat juuri höyrysilitettyjä paitoja suoraan käytettäväksi, kun aikaa pyykinpesulle ei kiireisestä työpäivästä löydy.

Houkutellakseen yhä laajemman asiakaskunnan kierrätystuotteiden asiakkaiksi, SPR Kontti on tällä hetkellä kehittelemässä verkkokauppaa uudeksi myyntikanavaksi. Ennen verkkokaupan julkistusta, SPR Kontin pääkaupunkiseudun toimipisteissä voi asioida arkisin klo 9-20, lauantaisin klo 10-17 ja sunnuntaisin klo 12-17, usein myös juhlapyhinä.

Lahjoituksen SPR Konttiin voi nyt tehdä helposti ja nopeasti tilaamalla Helpponoudon kodin ylimääräiseksi jääneille tavaroille.

Tilaa Helpponouto!

×
Siirry tietopankkiin: Käytännön oppaita, tallenteita ja katsauksia toimintasi tehostamiseen

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.