Asiakastarinat
01.04.2019 |

Keltainen on muovijäteroskisten uusi musta – taloyhtiöissä innostuttu muovin keräämisestä

Muovipakkausten kerääminen innostaa yhä useampaa. Surulliset kuvat muovijätteeseen takertuneista merenelävistä ja muoviroskalautoista ovat herättäneet ihmiset lajittelemaan muovipakkaukset yhä tunnollisemmin, ja muoville löytyykin oma keräysastia jo tuhansista taloyhtiöistä. Kerätty muovi saa uuden elämän esimerkiksi siivoustarvikkeina ja kukkaruukkuina.

Kysyimme L&T:n asiakkuuspäällikkö Iikka Manniselta, mitä muovipakkausten kierrätykselle kuuluu.

Muovi on kelpo kaveri, kunhan ei päädy väärään paikkaan

Ainakin toistaiseksi tarvitsemme vielä muovipakkauksia. Ne pidentävät ruokatuotteiden säilyvyyttä ja vähentävät ruokahävikkiä samalla kun suojelevat erilaisia tuotteita kosteudelta, kuivumiselta ja muilta laatuun vaikuttavilta olosuhteilta.

Manninen allekirjoittaa väittämän ja täsmentää: ”Vihollinen muovista tulee, kun se ihmisen huolimattomuuden tai välinpitämättömyyden vuoksi pääsee luontoon. Siellä se säilyy pitkään, tarttuu kohtalokkaasti kynsiin, nokkiin ja kuonoihin sekä tietenkin näyttää ikävältä. Samaan aikaan uusi muovi valmistetaan vielä pääosin uusiutumattomasta luonnonvarasta eli öljystä, mikä kuormittaa ympäristöä.”

Muovijätteen kierrätys on siis ympäristön kannalta kahdella tavalla fiksua: kerätyllä muovilla korvataan uutta muovintuotantoa ja samalla toivottavasti ehkäistään muoviroskien päätymistä luontoon. Myös kierrätysmuovituotteiden kasvava kysyntä haastaa kasvattamaan kierrätysastetta. ”Kun tietoisuus on kasvanut, valitaan kaupassa yhä useammin kierrätysmuovituote”, Manninen toteaa tyytyväisenä.

Ennen polttokelpoista jätettä, nykyään arvokas raaka-aine

Muovi on pitkään lajiteltu energiajakeeseen eli polttokelpoiseen jätteeseen yhdessä monen muun aineksen kanssa. Monilla paikkakunnilla tehdään yhä niin. Mannisen mielestä tämä on sääli. ”Valtava määrä puhdasta, jalostuskelpoista muovia päätyy yhä polttoon, vaikka siitä voitaisiin valmistaa hyötyesineitä.”

L&T:n kotitalouksilta keräämä muovipakkausjäte päätyy Fortumin muovinjalostamoon Riihimäelle. Siellä se lajitellaan, puhdistetaan ja käsitellään uusien muovituotteiden raaka-aineeksi.

”Vain se osa muovista, joka ei sovellu jatkojalostukseen, poltetaan energiaksi. Tämä määrä vähenee koko ajan, kun kuluttajat oppivat entistäkin paremmiksi kierrättäjiksi”, Manninen iloitsee.

Ongelmat ratkotaan ja epäilykset hälvennetään osaamisella

Kuten kaikissa menestystarinoissa, myös pakkausmuovin keräämisessä on päästy ratkomaan ongelmia ja korjaamaan vääriä mielikuvia.

”Kun aloitimme Oulussa kotitalouksien pakkausmuovin keräämisen, kuului sieltä täältä epäilyjä siitä, kannattaako muovia ajeluttaa pohjoisesta Riihimäelle asti käsiteltäväksi. Että mahtaako matkaan mennä luonnonvaroja niin paljon, että koko hyvä idea vesittyy”, Manninen kertoo, ja jatkaa:

”Tätä olimme laskeskelleet huolellisesti jo etukäteen, joten tiesimme vastata, että kokonaisuus jää kirkkaasti plussalle. Ja mitä enemmän muovia kerätään, sitä ekotehokkaampaa on myös sen kuljettaminen.”

Joissakin taloyhtiöissä haasteena on ollut asukkaiden hajamielisyys.

”Kun muovinkeräysastia on erottautunut muista astioista vain kyltillä, ovat ihmiset epähuomiossa nakanneet sekajätteet muovin joukkoon”, Manninen harmittelee. ”Se on tietysti ihan luonnollista – roskapussien vieminen taitaa olla vähän sellaista automaattiohjauksella tapahtuvaa hommaa.”

Ratkaisua ongelmaan lähdettiin metsästämään ennakkoluulottomasti. ”Päädyimme miettimään, miten saisimme unenpöpperöiset töihin lähtijät havahtumaan aamuisella roskisretkellään. Ratkaisu oli yksinkertainen: kokeilimme muoville keltaista jäteastiaa. Saamamme palautteen perusteella kikka toimi! Keltaisia muovinkeräysastioita tullaankin jatkossa näkemään roskiskatoksissa yhä useammin”, Manninen myhäilee.

Taloyhtiöissä aktivoidutaan jo, mutta tekemistä riittää vielä

Joissakin kaupungeissa muovinkeräys on jo hyvällä alulla, mutta maanlaajuisesti kuluttajien muovipakkauksien keräämisessä riittää vielä parannettavaa.

Hyviä syitä vapaaehtoiselle aloitteellisuudelle riittää, kannustaa Iikka Manninen.

”Muovinkeräys tulee taloyhtiöille edulliseksi, sillä muovista ei peritä lainkaan käsittelymaksua, ja autamme mielellämme taloyhtiötä alkuun pääsemisessä. Isoja kustannuksia tai työpanosta muovinkierrätyksen aloittaminen ei edellytä, kyseessä on enemmänkin se kuuluisa tahdon asia”, Manninen summaa ja lisää:

”Asukkaille muovinkeräys on helppoa, eikä juuri eroa jo tutuksi tulleesta paperinkeräyksestä. Moni osaa jo kysyä lajittelun perään, ja tästä saattaa tulevaisuudessa tulla taloyhtiöille eräänlainen imagokysymyskin.”

Entäs omakotitalojen muovinkeräys?

Myös omakotitaloissa asuville pakkausmuovin kerääminen tulee jatkuvasti helpommaksi.

Moni vielä kerää muovia energiajätteeseen tai säilyttää kierrätettäviä materiaaleja kotonaan ja kuskaa ne sitten itse kierrätysasemille. Turun, Porin ja Oulun seudun omakotiasujien on jo mahdollista tilata nelilokeroastia, jolloin saa näppärästi lajiteltua pakkausmuovin ohella muitakin kierrätettäviä jakeita omalla kotipihalla.

Menevätkö jakeet sitten kuitenkin sekaisin jäteauton säiliössä? ”Eivät tietenkään”, naurahtaa Manninen. ”Nelilokeroastiat tyhjentää nelilokeroinen jäteauto, jonka lokeroihin jakeet sujahtavat täsmällisesti. Systeemi on aukoton.”

Jos perheessä lajitellaan innokkaasti ja huomataan, että muovipakkauksille kaivataan reilumpaa astiaa, sellainenkin järjestyy. Siinä, missä nelilokeroastialla hemmotellaan vasta länsirannikkoa, erillisen muovinkeräysastian voi saada lähes kaikkialle Suomeen.

“Muovipakkausten ikioma astia on monelle tosi fiksu vaihtoehto!” Iikka Manninen innostuu. “Järkevästi lajittelemalla voidaan usein jopa vähentää jätteen noutokierroksia, jolloin myös kuljetusten kuormitus ympäristölle minimoituu. Puhdas muovihan ei pilaannu tai haise astiassaan, joten se voi odotella noutoa hiukan pitempäänkin.”

Katso kodin lajitteluohjeet täältä

 

×
Siirry tietopankkiin: Käytännön oppaita, tallenteita ja katsauksia toimintasi tehostamiseen

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.