20.06.2019 |

Energiaviisaat kiinteistöt: kauppakeskus hyötyy modernista kiinteistötekniikasta

Kauppakeskus on varmasti yksi monimutkaisimmista kiinteistöistä energiatehokkuuden ja olosuhteiden hallinnan kannalta. Siksi kauppakeskukseen tarvitaan toimiva ja moderni automaatiojärjestelmä – jota on myös osattava käyttää oikein.

Kauppakeskuksissa on valtavasti erilaisia tiloja: on lämmitettävää tilaa ja jäähdytettävää tilaa. On tiloja, joissa ei ole ikkunoita, ja toisaalta lasein katettua avointa tilaa. Lisäksi saman katon alta löytyy ruokakauppoja, vaatekauppoja, kuntosaleja ja ravintoloita.

Oman lisähaasteensa tuovat mukanaan vuodenajat, jolloin asiakkaat kulkevat kauppakeskuksessa ulkovaatteissa ja työntekijät sisävaatteissa. Energiatehokkaan ja kaikkien kannalta miellyttävän ympäristön ylläpitäminen onkin äärimmäisen haastavaa, joten kokonaisuuden on oltava hyvin hallinnassa.

Johda kauppakeskuksen olosuhteita datalla

Jotta kauppakeskuksen käyttäytymistä voidaan ymmärtää paremmin tekniikan näkökulmasta, tarvitaan oikeanlaista tietoa. Nykyään on olemassa tämän tyyppistä hallintaa helpottavia ylemmän tason ohjausjärjestelmiä, joihin on tuotu nimenomaan energiankäyttöön ja olosuhteisiin liittyvää dataa.

Kauppakeskusten kaltaisissa suurissa kokonaisuuksissa on yllättävän usein tilanteita, joissa kokonaisuuden hallinta ei ole energiatehokasta. Tällä viittaan päällekkäiseen tai liialliseen lämmittämiseen ja jäähdyttämiseen. Tällaisten tilanteiden havaitseminen ilman analytiikkaa pyörittäviä ohjelmistoja voi olla lähes mahdoton tehtävä.

Ajatellaan vaikka kuntosaleja, joiden käyttö on hyvin epätasaista vuorokauden aikojen mukaan. Melkein kaikilla haastattelemillani kuntosaliyrittäjillä on samankaltainen ongelma: salin ollessa tyhjempi on tiloissa kylmä, ja ruuhkahuippuna kuuma – paitsi jos hyvin käy, ja olosuhteet sattuvat olemaan sopivat.

Tässä tapauksessa jäähdytyksen ja ilmastoinnin määrää voidaan optimoida kävijämäärien mukaan, jolloin olosuhteet saadaan vastaamaan tarkoitusta ja energiaa säästyy.

Neljä tapaa säästää rahaa – olosuhteista tinkimättä

Minkälaisiin asioihin voidaan sitten vaikuttaa? Alla muutama esimerkki.

  • Säädä lämpötila vuodenajan mukaan. Kauppakeskuksen tiloissa ei välttämättä tarvitse olla sama lämpötila kesät talvet. Kesällä 21°C voi tuntua viileältä, kun taas talvella se voi olla jopa liiankin lämmin toppapuvuissa tepasteleville asiakkaille. Kesä- ja talviaikaisen lämpötilan asetusarvot kannattaakin muuttaa siten, että kesällä ei jäähdytetä liika ja talvella ei lämmitetä liikaa.
  • Kerää jäähdytyksen tuottama energia talteen. Kylmä- ja pakastealtaiden lämpötilat on pidettävä alhaalla talvellakin, ja toisaalta keittiössä voi paukkupakkasillakin olla kuuma. Jäähdytysjärjestelmiä joudutaan siis käyttämään ympäri vuoden. Jäähdytys tuottaa paljon lämpöä, joka kannattaa hyödyntää muiden tilojen lämmityksessä.
  • Hyödynnä uusiutuvaa energiaa. Kauppakeskuksilla on usein mittavia kattopinta-aloja, joita voidaan hyödyntää sähköntuotantoon aurinkopaneeleilla. Toisin sanoen käytettävissä on monenlaisia vaihtoehtoja lämmöntalteenoton tai uusiutuvan energian osalta perinteisten keinojen lisäksi
  • Kuluta energiaa vain silloin, kun sitä tarvitaan. Yllättävän suuri rooli on myös käyttöajoilla. Kannattaako esimerkiksi ilmastointia pitää täysillä ennen aukeamista tai pyörittää rullaportaita kun niissä ei kuljeta? Sama koskee tietysti jäähdytystä ja valaistusta. Tarpeenmukaistaminen tuo usein merkittäviä säästöjä.

Etsitkö osaavaa kumppania kauppakeskuksen energiatehokkuuden hallintaan? L&T Smartin avulla löydät säästökohteet ja saat toimenpide-ehdotuksen kiinteistön energiatehokkuuden parantamiseksi. Turhat päästöt vähenevät ja ympäristö kiittää.

Tutustu L&T:n Smartti-palveluun

Haluatko jatkaa lukemista? Tässä sarjassa aiemmin ilmestynyttä:

Kysy lisää palveluistamme:

Lataa maksuton Hyvän sisäilman muistilista

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.

Kiinnostuitko?

Jätä yhteystietosi niin olemme sinuun yhteydessä.