Olvin tehtaalla syntyy paitsi olutta ja virvoitusjuomia, myös melkoinen määrä pahvi- ja muovijaetta. Niiden kierrätyksellä yritys kääntää jätehuollon menot ennen pitkää tuotoiksi.
Lähes jalkojen juuressa liplattelee Porovesi, ja selältä puhaltelee leppeä syystuuli. Tämän kauniimmalla paikalla ei Suomessa liene kierrätyskeskusta.
Olvilla osataan. Savolaisyhtiö päätti ryhtyä kehittämään jätehuoltoaan, ja sitten laitettiin tuulemaan. Sekajätelavat julistettiin pannaan ja kaikki, mikä voidaan kierrättää hyötykäyttöön, kierrätetään. Kierrätyskeskus 2:ssa on monta astiaa eri jakeille, isoin niistä on energiajakeelle. Suurimpia syntyviä jakeita Olvilla ovat pahvi sekä erilaiset muovit.
”Juuri mitään ei mene enää sekajätteeseen. Astioita on eri jakeille ympäri tehdasta sen mukaan, mitä jätettä missäkin syntyy”, sanoo kehittämisprojektissa mukana ollut L&T:n työnjohtaja Anne-Mari Innanen .
Jätehuollon kehittäminen on Olvin vuoden 2016 iso ponnistus.
”Kierrätyksen tehostamisesta on ollut aiemmin puhetta, ja kilpailutuksen kautta tehtiin kokonaisvaltainen jätehuollon sopimus L&T:n kanssa. Ensin on vuorossa tehtaan puoli, seuraavaksi alkaa kehitystyö terminaaleissa”, kertoo Olvin tuotantoteknikko ja työturvallisuuspäällikkö Hannu Fränti .
Olvilla on kierrätetty aiemminkin, ja joistakin jakeista saatiin jopa vähän rahaa. Sekajätteeseen meni kuitenkin aivan liikaa tavaraa, ja siksi jätehuolto oli iso kustannus.
”Nyt tavoite on, että rahavirta kääntyy taloon päin,” Fränti sanoo.
Lean tehostaa satavuotiaan työtä
Viides lokakuuta 1878 iisalmelaisessa majatalossa kokoonnuttiin pohtimaan oluttehtaan perustamista. Paikalla 138 vuotta sitten oli myös panimomestari Åberg, joka Topeliuksen hengessä halusi tarjota miedompia vaihtoehtoja viinanhimon riivaamille kansalaisille.
Vuonna 1880 tehtaalta myytiin ensimmäisen kerran olutta. Iisalmen Oluttehdas Oy alkoi valmistaa myös sahtia, simaa ja limonaadia.
Omaleimaisen panimoyrityksen taival alkoi pienestä puutalosta. Rakennuksen ympärille Poroveden rannalle on noussut vuosien kuluessa viisi hehtaaria tuotantotilaa, jossa töitä paiskoo lähes 300 ihmistä. Iisalmesta rahdataan janoisille vuosittain 170 miljoonaa litraa juomia.
Pieni puutalo toimii edelleen konttorina, ja sen aulassa komeilee palkinto Suomen toiseksi parhaasta Lean-teosta. Koko tehtaan tuotantojärjestelmä on rukattu uusiksi.
”Leanin tarkoitus on tehostaa työtä, vähentää hukkaa ja pitää paikat siistinä, joten jätehuolto on luonnollinen osa sitä”, sanoo Innanen.
Tehokkaaseen työskentelyyn kuuluu se, että kaikki tavarat säilytetään omilla paikoillaan, jolloin aikaa ei kulu niiden etsimiseen. Olvilla on moneen paikkaan maalattu lattiaan tai seinille paikat, missä mikäkin kone, jakkara tai kärry tulee säilyttää.
”Osa Leania on turhan työn karsiminen. Siksi syntypaikkalajittelu – jätteen lajittelu siellä missä se syntyy – on kaiken a ja o.”
Asenne kierrätykseen kohdallaan
Modernissa panimossa ei kilise, kolise eikä pauhaa. Linjalla numero 10 humisee 75 000 tölkkiä tunnissa kohti suomalaisten kylmiöitä. Infotaulu katonrajassa kertoo reaaliaikaista tietoa muidenkin linjojen tilanteesta: kaikki sujuu niin kuin pitää, ja pienet myöhästymiset saadaan ajettua nopeasti kiinni.
Linjastoilta on lyhyt matka talon isoimpaan kierrätyskeskukseen, numero ykköseen. Pahvin, lasin, metallin, energiajakeen, puun ja alumiinin lavat ovat ojentautuneet siistiin riviin. Tänne kerätään myös trukkien lyijyakut sekä panimokäyttöön vihreällä koodatut kuormalavat, joista rikkinäiset korjataan uudestaan käyttöön.
Kierrätyksen tehostaminen on vaatinut henkilökunnan kouluttamista.
”Vaikka aluksi vähän peloteltiin sen työläydellä, kaikki ovat osallistuneet tosi hyvin”, Anne-Mari Innanen hymyilee. ”Koulutus ei ole ollut minun paasaustani, vaan jokainen on päässyt miettimään, mihin mikäkin jae omalta työpisteeltä kuuluu. Olvilaiset ovat tulleet vetämään hihasta ja kysymään, jos on ollut epäselvää, mikä kuuluu minnekin.”
Panimolla kaikki kiertää
Tölkkivarastossa kohoavat valtavat seinämät sinistä, punaista, keltaista – kolme miljoonaa tyhjää alumiinitölkkiä odottaa pääsyä täytettäväksi. Varastossa on huomattavan siistiä, ja vasta kovalla etsinnällä yhdestä nurkasta löytyy ruosteiseksi patinoitunut tölkinraato.
Henkilökunnan motivointi siisteyteen on ollut helppoa, kertoo tekninen päällikkö Pekka Kääriäinen . ”Jokaiselle lajittelu on nykyään tuttua puuhaa kotoa tai omasta taloyhtiöstä. Ympäristötietoisuus on ylipäätään hyvällä tasolla.”
Infoa lajittelun tärkeydestä ja kehityksestä on jaettu viikkotiedotteissa, infotauluilla ja tiimipalavereissa.
”Kaikki ymmärtävät, että oikealla toiminnalla säästyy rahaa. Kierrätys sopii panimomaailmaan luontevasti myös siksi, että perinteisesti kaikki on ollut meillä pantillista – niin pullot, tölkit kuin ravintola-astiat”, muistuttaa Hannu Fränti.
Raportointi auttaa tavoitteissa
Hämärässä korkeavarastossa on lievästi apokalyptinen tunnelma. Hämärässä ja autiossa, 112 metriä pitkässä ja 29 metriä korkeassa tilassa hyllymeri jatkuu silmänkantamattomiin. Valoa ei juuri tarvita, sillä työn hoitavat robotit. Ne hyllyttävät ja noutavat 13 824 lavapaikalta tavaraa täysin automaattisesti, hiljaa vinkaisten.
Joskus harvoin automatiikka pettää sen verran, että varaston operaattori joutuu kiipeilyhommiin. ”Sitä varten jokaisella on henkilökohtaiset valjaat sekä kuntotesti kerran vuodessa”, Fränti hymähtää.
Hiljaisessa varastossa on hyvä hiljentyä tulevaisuuden ääreen.
Kierrätyksen tehostamisen projekti päättyy vuoden lopussa, mutta työ jatkuu edelleen. ”Raportointi on hyvällä mallilla, Olvilla nähdään koko ajan L&T:n Ympäristönetistä , miten jakeiden määrät kehittyvät. Myös tehtaalla toimivat alihankkijat täytyy sitouttaa toimintaan, koska kaikki jätehuollon kustannukset valuvat lopulta Olville”, muistuttaa L&T:n yksikönpäällikkö Juha Ahonen .
”Toimintaympäristö on kunnossa, lajitteluohjeet paikallaan, astioita oikeissa paikoissa oikea määrä – ja tarvittaessa niiden määrää tarkastellaan.”
Tähtäin tiukasti nollassa
Jätehuollon projektiryhmä on kokoontunut noin kerran kuussa. ”Aika usein on tosin vain todettu, että ’tämähän on jo hoidossa’, ja jatkossa kokoonnutaan tarpeen mukaan”, Ahonen summaa.
Yhteistyö on todistajalausuntojen mukaan toimivaa.
”Olvilaiset ovat mutkattomia savolaisia – jollainen itsekin olen”, nauraa Ahonen.
Anne-Mari Innanen kehuu olvilaisia välittömiksi. ”Kaikki tervehtivät ja jäävät usein juttelemaan. Olen saanut paljon tuttuja.”
”Alkuvaiheessa kun arvuuteltiin eri jakeiden lajittelua, oli helppo siirtää vastuuta vastauksista Anne-Marille. Kynnys kysyä on matala”, sanoo puolestaan Fränti.
Tuotekehitysassistentti Mari Uusimäki kehuu myös Innasta. ”Helppo on ollut tehdä töitä, Anne-Mari ei vain lupaa asioita palaverissa, vaan kaikki on tehty valmiiksi asti.”
Tärkeä tavoite, sekajätteen vähentäminen, on edennyt hyvin: 15 prosentista on tultu roimasti alaspäin, lähelle viittä.
”Sekajätettä tulee vielä vähän, se on lähinnä lasia, hiekkaa, puusilppua ja muuta epämääräistä mitä lattioilta lakaistaan. Sen lajittelu olisi jo pinsettihommaa”, sanoo Pekka Kääriäinen.
”Viiteen prosenttiin pääsy on helppoa, mutta ykköseen ja nollaan pääsy vaatii jo tosi kovaa työtä”, Juha Ahonen pohtii.
Fränti ei kuitenkaan lupaa päästää ketään helpolla. ”Ei siihen monta vuotta saa enää mennä.”
