Asiakastarinat
31.10.2016 |

Hei me lämmitetään taas – vinkkejä energiansäästöön

Lämmityskausi on jälleen käsillä, joten ajattelin nostaa esiin muutaman asian patterilämmitteisiin asuntoihin liittyen.

Ensinnäkin on hyvä muistaa, että suositeltava asuinlämpötila on 21–22 astetta. Useissa taloyhtiöissä asia on kunnossa, mutta ei valitettavasti kaikissa. Asuinlämpötilaan vaikuttaa moni asia kuten lämmönjaon säätölaitteiden toimivuus, automaation toiminta ja patteriverkoston menoveden asetusarvot eli säätökäyrät.

Olen kiinteistöhoitajan työssäni joutunut muun muassa tilanteeseen, jossa iäkäs rouva istui yksin kerrostalon ylimmässä kerroksessa pimeässä päätyasunnossa kiikkustuolissa viltti päällä ja patterit aivan jääkylminä. Asunnon lämpötila oli 16–17 astetta ja rouva totesi: "On mulla sauna ja uuni ollut päällä luukku auki." 

Huoltoyhtiölle ei ollut tullut tietoa ongelmasta ennen kuin tilanne meni noin pahaksi. Minulla kesti viitisentoista minuuttia, kun ilmasin kaikki patterit ja jumppasin patteriventtiilit kierrättämään lämpöä asuntoon eli ongelma oli pienellä vaivalla korjattu.

AINA EI SUJU KUIN STRÖMSÖSSÄ

Monesti kyse on perinteisestä ”ilmavaivasta” muttei aina. Eräässä taloyhtiössä teetettiin patteriverkoston huuhtelu, joka tarkoittaa, että verkostoon laitetaan kiertämään myrkky, joka irrottaa putkista epäpuhtauksia tuoden putkistolle ja tässä tapauksessa pattereille sekä venttiileille lisää elinikää.Tässä tapauksessa kävi kuitenkin toisin: myrkky jumitti patteriventtilit muodostaen niihin kalkkia ja ”ampui” roskat sekä epäpuhtaudet ylimpään kerrokseen ja tukki patterit. Ja sitten taas paleltiin.

Hyvä keino verkostoveden suodattamiseen on esim. lämmönjakoon asennettava vedenkäsittelylaite.

blogi_huoltomies_patteri.jpg

 

ENSIAPUA OMIN NEUVOIN

Mitä sitten taloyhtiöt ja asukkaat voivat itse tehdä parantaakseen lämmityksen energiatehokkuutta ja asuinlämpötilaeroja?
 

Taloyhtiössä, jossa on vesikiertoinen patterilämmitys pitäisi:

1)  Varmistaa, että lämmönjaon lämmönsiirtimet ja siihen liittyvä automaatio sekä osat ovat toiminnassa ja toimivia. Ei kannata odottaa, että yli 20 vuotta vanha siirrin rikkoutuu, koska se tapahtuu todennäköisesti kovalla pakkasella ja pyhäpäivänä. Tällöin urakoitsija määrittää korjauksen hinnan ja hinta ei ole yleensä halpa! Me huoltomiehet seuraamme kyllä esimerkiksi lämpötiloja ja paineita, mutta emme päätä uusien luotettavimpien ja energiatehokkaampien laitteiden hankinnasta, joten niistä kannattaa olla yhteydessä isännöitsijään.

2) Tehdä yhteistyötä huoltoyhtiön kanssa, jos vaikuttaa siltä, että asuinlämpötiloissa on eroja tai ne ovat yli tai alle tavoitellun 21–22 astetta. On sanomattakin selvää: Jos yhdessä asunnossa on kylmä, ei lämpöjä nosteta koko talossa, vaan etsitään vikaa ensin asuntokohtaisesti.

3) Mikäli taloyhtiössä tehdään esim. patteritermostaattien vaihtotyö, kannattaisi patteriventtiilit uusia samalla ja sopia urakoitsijan kanssa myös patteriverkoston perussäädöstä. Tällöin kaikkien pattereiden virtausarvot eli ns. esisäädöt trimmataan niin, että asunnot ovat tasalämpöisiä ja verkosto on tasapainossa. Vuosien saatossa ovat ”tee se itse -miehet” saattaneet lisälämmön toivossa muuttaa laskettuja virtausarvoja luoden verkostoon epätasapainoa.

4) Säätää kellarikäytävien ja rappukäytävien lämpötilaksi 17–18 astetta. Tiloja ei kannata ylilämmittää, postinjakajakin kiittää :)

5) Tiedottaa ongelmista eteenpäin viipymättä.

 

ASUKKAIDEN OLISI HYVÄ:

1) Hankkia lämpömittari asuntoon. Luotettavan tuloksen saamiseksi kannattaa lämpötila mitata keskeltä oleskeluvyöhykettä noin metrin korkeudelta eikä kylmän ikkunan pielestä.
 
2) Huolehtia ulko-ovien ja ikkunoiden riittävästä tiivistyksestä. Ihan kaikkea ei kannata kuitenkaan tilkitä umpeen, sillä koneellinen poistoilma imee korvausilman sieltä, mistä sen helpoiten saa, usein ujeltaen postiluukusta.
 
3) Antaa liikuntaa venttiilin neulalle, sillä patteritermostaatin kääntäminen silloin tällöin ei ole rikos. Usein syksyllä lämmityskauden alkaessa venttiili on jumiutunut "kesäasentoon" eikä vesi kierrä patterissa kunnolla.
 
4) Huomioida, että patteritermostaattia ei pidä pussittaa verhon ja seinän väliin, sillä termostaatti älyää lämmittää vain sitä tilaa, missä se on. Patterit eivät lämpene kauttaaltaan peruspakkasilla, koska luovuttavat lämpöään huoneeseen.
 
5) Raportoida ongelmista mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Omatoimiset ilmaukset tai patteriviritykset eivät ole suositeltavia. Huoltomies on paremmin kartalla, mitä talossa tapahtuu ja on sitä varten, että auttaa. 
 
Näillä simppeleillä vinkeillä säästetään hermoja, energiaa ja rahaa :)
 
Tilaa blogi
×
Siirry tietopankkiin: Käytännön oppaita, tallenteita ja katsauksia toimintasi tehostamiseen

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.