31.01.2019 |

Espoo Catering pienensi ruokahävikkiä kolmanneksen Hävikkimestarilla

Espoossa kokeiltiin L&T:n Hävikkimestari-sovelluksen käyttöä kolmessa koulussa ja kolmessa päiväkodissa. Tulokset olivat vakuuttavat: pilottikokeilun myötä ruokahävikki väheni 36 prosenttia, ja euromääräisesti kustannuksia säästyi 40 prosenttia.


Tuloksiin oltiin syystäkin tyytyväisiä. ”Ruokahävikki on meidän alallamme ja muutenkin erittäin ajankohtainen aihe. Meillä on tehty jo kymmenen vuotta systemaattista työtä hävikin vähentämiseksi, ja nyt halusimme kokeilla myös Hävikkimestaria”, kertoo Espoo Cateringin suunnittelupäällikkö Johanna Andsten.

Pilotti toteutettiin lukuvuonna 2016–2017. Mukana olleissa kouluissa ja päiväkodeissa oli niin tuotanto- kuin palvelukeittiöitä.

Dia1

Helppo sovellus arkeen

Hävikkimestari on L&T:n palvelu erilaisille ruokapalvelutoimijoille. Joka kerran, kun ruokaa ja raaka-aineita menee keittiössä biojätteeseen, tablettisovellukseen kirjataan hukkaan menneen ruuan laatu, määrä sekä hävikin syntymisen syy.

Palvelu koostuu sovelluksen lisäksi valmennuksista, joiden avulla hävikki saadaan laskuun. Kyse ei siis ole pelkästä hävikin kirjaamisesta, vaan myös korjaavista toimenpiteistä.

Hävikkimestari koettiin Espoossa toimivaksi työkaluksi. ”Sovellus oli hyvä tuki päivittäisessä työssä. Henkilökunta tykkäsi sen käytöstä, ja sovellus haastoi tekemään työtä uudella tavalla”, Andsten sanoo.

lassila-tikanoja-Ruokahävikki_E8R5098smal

Sovellus todettiin helpoksi käyttää, ja järjestelmä itsekin neuvoo sen käytössä.

”Myös L&T:ltä saatu opastus käyttöönotossa oli todella tärkeää. Pidimme määräajoin palavereita, ja kaikkiin kysymyksiin saimme nopeasti vastaukset. Yhteistyö oli hyvin toimivaa.”

 

Kouluissa haasteena oikea ruokamäärä

Sovelluksen kertomia lukuja ja kehittämiskohteita käytiin Espoossa läpi säännöllisesti yhdessä L&T:n kanssa.

”Asiakas kerää sovelluksen avulla dataa, me autamme heitä sen perusteella kehittämään keinoja hävikin vähentämiseen”, sanoo L&T:n johtava hävikkiasiantuntija Eveliina Lindell.

”Me emme ole ruokatuotannon ammattilaisia, mutta voimme luoda kulttuuria, joilla hävikkiä saadaan vähennettyä. Se onnistuu kehittämällä toimintatapoja tuotannon eri vaiheissa.”

Kunnilla on paljon potentiaalia ruokahävikin vähentämisessä. Kouluissa on linjastotyyppinen ruokailu, jossa suurin haaste on päivittäinen asiakasmäärän ennakointi ja oikean ruokamäärän valmistus.

”Poissaolot vaikuttavat, ja eri ruokalajit maistuvat alakoululaisille eri lailla. Yläkouluissa on taas omat haasteensa, kun ruokatunnilla saatetaan lähteä lähikauppaan tai pikaruokapaikkaan”, Johanna Andsten kuvaa.

Hävikkimestari auttaa keittiöitä myös ruokalistojen suunnittelussa ja ennakoinnissa: oikean tiedon varassa tilaukset on helpompi mitoittaa oikein.

Espoo Catering on Espoon kaupungin sataprosenttisesti omistama in house -yhtiö. Se valmistaa päivittäin yli 65 000 ateriaa kouluihin, päiväkoteihin, hoiva-alan laitoksiin ja henkilöstöravintoloihin sekä hoitaa tilaustarjoilua. Espoo Cateringilla on 200 keittiötä, lisäksi ruokaa lähetetään 140 paikkaan.

 

Teksti: Sami Turunen

 

TESTAA HÄVIKKIMESTARIA

 

Siirry tietopankkiin