02.04.2020 |

Näin desinfiointi- ja puhtauspalvelut ehkäisevät koronan leviämistä [WEBINAARITALLENNE]

Puhtaus on koronaviruksen pahin vihollinen. Siivouksen asiantuntijana Lassila & Tikanoja on mukana pitämässä pandemiaa aisoissa, ja tuo nyt siivouksen tietotaitonsa kaikkien saataville. Siivouspalvelun johtajat vastasivat yleisimpiin kysymyksiin webinaarissa.

Miten L&T on varustautunut koronan kampittamiseen? Mikä on siivouksen rooli koronaviruksen ehkäisyssä? Lataa webinaaritallenne alta.

Lataa linkki tallenteeseen

L&T:n palveluksessa olevat sadat siivoojat työskentelevät nyt pandemian ytimessä. Pandemian hidastamiseksi esimerkiksi toimisto- ja myymälätiloja siivotaan nyt tehostetusti, jotta niissä työskentelevät ja vierailevat ihmiset pysyvät terveinä. Tiloja, joissa on ollut koronaepäily, desinfioidaan uusin menetelmin.

“Siivous- ja puhtauspalveluiden toimittajien merkitys on kriittinen koronaviruksen leviämisen ehkäisemisessä. L&T on yksi Suomen suurimmista alan toimijoista, ja meidän tehtävämme on varmistaa, että yhteiskunnalle kriittisiä palveluita on saatavilla myös pandemian aikana ja että ne ovat turvallisia käyttää", kertoo L&T:n siivouksen kehitysjohtaja Reima Harju.

Siivouksen iskuryhmä paikalle nopeasti

Vallitsevaa tilannetta helpottamaan L&T:llä on kehitetty uusia palveluita, joiden tavoitteena on auttaa asiakasta ja sujuvoittaa kontaminoituneiden sisätilojen puhdistusta.

24/7-päivystyspuhelimesta (puh. 010 636 2130, katso puhelun hintatiedot tästä) voi tilata desinfiointi- ja puhdistuspalvelut paikalle ympäri vuorokauden. Siivouksen iskuryhmät palvelevat myös tarvittaessa vuorokauden jokaisena tuntina, ja heillä on käytössään markkinoiden tehokkaimmat desinfiointi- ja siivoustuotteet.

Lisätietoa löytyy myös asiakkaille suunnatusta koronavirustietopaketista, joka päivittyy jatkuvasti.

Lue lisää: Miten toimia, kun ennaltaehkäisy ei auta? Uusilla innovaatioilla eroon epidemioista

Henkilöstöä koulutettiin ja tarvittavia desinfiointiaineita ostettiin etukenossa

Koronaviruksen leviämistä seurattiin L&T:llä tarkasti, ja tarvittavat toimenpiteet aloitettiin heti, kun taudin vaikutukset alkoivat näkyä.

"Kun tilanteen kriittisyys ja vakavuus selvisivät, laadimme välittömästi henkilöstöllemme ja asiakkaillemme ohjeistuksen siitä, miten tässä tilanteessa tulee toimia. Lisäksi hankimme desinfiointiin tarvittavia aineita ja välineitä sekä järjestimme henkilökunnallemme koulutuksia, joissa harjoiteltiin niiden käyttöä", Harju kuvailee.

Varotoimenpiteitä lisättiin ja niistä viestimistä tehostettiin hyvissä ajoin, koska siivoojat liikkuvat päivän aikana monenlaisissa tiloissa altistaen samalla itsensä ja tiloissa työskentelevät ihmiset mahdollisille tartunnoille. Ohjeistukset sisälsivät muun muassa tiukempia rajoituksia liittyen henkilökohtaiseen hygieniaan, matkustukseen ja erilaisten suojainten käyttöön.

“Asiakkaamme odottavat meiltä tietotaitoa koronaviruksen ehkäisyssä ja kykyä tuottaa palvelut nopeallakin aikataululla. Siksi on erityisen tärkeää, että pidämme huolta omasta henkilökunnastamme ja varmistamme heidän työkykynsä. Se on tärkein vastuualueemme, jotta pystymme auttamaan palveluillamme myös muita“, Harju sanoo.

Apu sinne, missä tarve on suurin

Siivouspalveluiden kysynnässä on nyt kahdenlaista liikettä. Esimerkiksi organisaatioissa, joissa henkilöstö on siirtynyt etätöihin eikä liiketoiminta edellytä heidän läsnäoloaan, siivouksen tarve on vähentynyt. Näille asiakkaille tuotetaan nyt normaalia ylläpitosiivousta sekä tehdään ennakoiden vuositöitä, kuten peruspesuja tai yläpölyjen pyyhintää.

Samaan aikaan kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti yhteiskunnan kannalta kriittisissä toiminnoissa, kuten sosiaali- ja terveyssektorilla, elintarvike- ja logistiikka-alalla sekä viranomaispalveluiden parissa, joissa puhtaus on edellytys turvalliselle ja sujuvalle toiminnalle.

“Auki olevissa kohteissa olemme ryhtyneet tekemään tehostettua siivousta, eli lisänneet siivousmääriä ja kosketuspintojen desinfiointipyyhintää. Myös kysyntä kokonaisten tilojen desinfioinnille on kasvanut”, Harju kertoo.

Katse tulevaan: kuinka estää koronaviruksen toinen aalto siivouksen avulla?

Siivous- ja tukipalveluiden liiketoimintajohtaja Antti Niitynpää kertoo, että asiakkaiden suurin huoli ja epätietoisuus koronasta ja sen vaikutuksista vaikuttaa hälventyneen hieman. Moni miettii nyt, miten järjestää siivouspalvelut lähitulevaisuudessa. Niitynpää suosittelee ylläpitämään tehostettua siivousta.

“Tehostettua siivousta on hyvä jatkaa, vaikka akuutein koronariski olisikin jo ohitettu. Näin estetään koronaviruksen toinen aalto. Epidemia on osoittanut, että siivous on muutakin kuin kulu. Kun sopimusta seuraavan kerran tekee, siivouspalvelua voi miettiä investointina henkilöstön terveyteen”, Niitynpää sanoo.


Kaipaatko lisätietoja? 

Koronavirukseen liittyvistä palveluistamme:
Koronavirustietopaketti asiakkaille

Käyttämistämme TECCare® -desinfiointiaineista ja -menetelmistä: 
Minna Cooper, liiketoimintapäällikkö
Sosiaali- ja terveysalan kiinteistö- ja tukipalvelut
minna.cooper@lassila-tikanoja.fi

 

×
Lue lisää: Me pidämme paikat puhtaana ja kiinteistöjen olosuhteet kunnossa – pitäkää te turvaväliä.

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.