Jorma Mikkonen | Yhteiskuntasuhdejohtaja

Jorma Mikkosella on yli 20 vuoden kokemus ympäristöliiketoiminnasta. Hän pyrkii edistämään kiertotalouden sekä vastuullisen liiketoiminnan toimintaedellytyksiä EU:n ja Suomen tasolla.
Find me on:

Viimeisimmät kirjoitukset

08.04.2019 |

Muovissa on potentiaalia

Julkisuudessa käytävässä muovikeskustelussa palstatilaa on saanut eniten huoli muovin aiheuttamasta roskaantumisesta ja sen synnyttämistä ympäristö- ja terveyshaitoista. Kiertotalouden näkökulmasta muovi on samalla suuri mahdollisuus.
06.08.2018 |

Muovijätteen arvo talteen

Kieltojen sijaan tarvitaan älykästä regulaatiota uusiomuovimarkkinan ja innovaatioiden edistämiseksi.
02.01.2018 |

Vastuullinen palveluntoimittaja tuottaa lisäarvoa asiakkaalle

Vastuullisuus on käsitteenä hyvin laaja, eikä ole olemassa yhtä keinoa selvittää, toimiiko yritys varmasti vastuullisesti kaikilla osa-alueilla. Tärkeintä onkin jo palveluntoimittajaa valitessa pohtia omia vaatimuksia ja toimintatapoja. Mitä vastuullisuus teidän organisaatiossanne tarkoittaa?
29.12.2017 |

EU:n kiertotalouspaketti vauhdittaa jätesektorin uudistumista

Hallitus antoi 19.12.2017 Eduskunnalle esityksen Jätelain uudistuksesta, jossa valinnanvapauksia kasvatettaisiin jätehuolto- ja kierrätysratkaisujen osalta sosiaali- ja terveyspalveluissa, koulutustoiminnassa sekä julkisessa hallinto- ja palvelutoiminnassa.
16.12.2016 |

Eläkejärjestelmä ei tue työllistymistä

Olemme panostaneet työkykyjohtamiseen Lassila & Tikanojalla yli kymmenen vuoden ajan voimakkaasti. Tulokset ovat rohkaisevia: keskimääräinen eläkeikämme on noussut yli neljällä vuodella. Eläkkellesiirtymisikä yrityksessämme on tällä hetkellä 63,1 vuotta, sairauspoissaolot ovat alentuneet noin kolmanneksella ja tapaturmien määrä on vähentynyt lähes 90 prosentilla. Olemme siis useilla mittareilla terveellisempi ja turvallisempi työpaikka kuin...
Siirry tietopankkiin

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Siirry tietopankkiin

Kiinnostuitko?

Jätä yhteystietosi niin olemme sinuun yhteydessä.