Asiakastarinat
03.09.2018 |

Tavaranpaljous kasvaa vuosi vuodelta – Ammattilaisen kolme vinkkiä kodin tavaroiden järjestämiseen

Ihmisten kodit ja elämät ovat nykyään täydempiä kuin koskaan aikaisemmin. Jokaista asukasta kohden kerääntyy entistä enemmän tavaraa, mutta asuntojen koot eivät ainakaan kaupungeissa kasva. Elämään kaivattaisiin lisää tilaa ja järjestystä, mutta samalla järjestämisurakkaan ryhtyminen tuntuu entistä vaikeammalta. Siihen tarvittava aika on kortilla ja aivojen keskittymiskyky heikoilla johtuen jatkuvista keskeytyksistä, sosiaalisesta mediasta sekä useiden digitaalisten ruutujen samanaikaisesta käytöstä.

Elämien ja tilojen lisääntyvän epäjärjestyksen myötä on syntynyt myös uusi ammattikunta, ammattijärjestäjät.

”Kun ihmisten elintaso nousee, niin tavaroiden määrä kasvaa. Sen hallinnointi oman elämän ohessa on todella kuormittavaa. Ennen palvelijat hoitivat rikkaiden puvustoja ja astiastoja. Nykyään työssäkäyvällä perheenäidillä saattaa olla kodissaan enemmän tavaraa kuin entisajan rikkailla, mutta ylimääräistä aikaa tavaroiden järjestämiseen ja järjestyksen ylläpitoon ei ole. Tavaroiden kanssa pärjäämiseen on kuitenkin ihan OK pyytää apua. Ei ole häpeä pyytää apua elämänsä arkisiinkin asioihin”, sanoo ammattijärjestäjä ja Lassila & Tikanojan entinen hävikkiasiantuntija Eveliina Lindell.

Ammattijärjestäjän työ alkoi kiinnostaa kulttuurimaantieteestä filosofian maisteriksi valmistunutta Lindelliä hänen jäätyään työttömäksi kuopuksen ollessa pieni. Teorian ympärillä pyörivän opiskelun sijaan hän halusi ryhtyä käytännönläheiseen työhön.

Eveliina-Lindell-01_web

”Mietin mitkä vahvuuteni ovat, ja totesin olevani todella järjestelmällinen. Luin Suomen ensimmäisestä ammattijärjestäjästä, päätin ilmoittautua kurssille. Saman tien laitoin oman firman pystyyn”, Lindell kertoo.

Kaaos saadaan kesytettyä ammattiavulla

Asenteet ammattiavun käyttöä arjessa kohtaan ovat muuttumassa. Entisaikaan esimerkiksi ammattikokin valmistaman ruoan syöminen saattoi tuntua ylellisyydeltä. Nykyään puolestaan ammattilaisten kokkaaman ruoan tilaaminen kotiin falafelin, pizzan, sushin tai muun eksoottisen aterian muodossa on osa monen suomalaisen arkea.

Ammattikokin tapaan, ammattijärjestäjän työnä on helpottaa ja sujuvoittaa ihmisten arkea.

”Käytännössä se tarkoittaa useimmiten tavaroiden perkaamista ja järjestämistä. Arkea helpotetaan siten, että valitaan ne tavarat, jotka säästetään ja organisoidaan ne sellaiseen järjestykseen joka palvelee ihmisiä. Hyvin järjestetty ympäristö maksimoi ihmisen mahdollisuudet käyttää rajallista tahdonvoimaansa. Esimerkiksi jos poistat Facebookin tai Twitterin kännykästä, niin käytät niitä vähemmän ja sinulle jää aikaa muuhun. Samaan tyyliin käyttäytymistä voidaan ohjata järjestelemällä koti tai toimisto tapaan, joka palvelee tärkeäksi koettuja asioita”, Lindell kuvailee.

Joskus taas Lindellin kaltainen ammattijärjestäjä suunnittelee projekteja asiakkaiden kanssa ja paloittelee niitä helpommin toteutettaviin osiin. Koko asunnon järjestäminen vaikuttaa paljon vaikeammalta urakalta kuin pelkkä keittiökaappien perkaaminen.

”Puhutaan kaaoksen kesyttämisestä. Tehdään projekteista, jotka tuntuvat yksin mahdottomilta, helpommin hahmotettavia kokonaisuuksia, joista selvitään yhdessä”, Lindell sanoo.

”Ihmiset on höpönassuja” – hamstraaminen on ihmisen geeneissä

Ihmisten tavanpaljouden lisääntyminen ei selity pelkästään elintason nousulla. Lisääntyvä vauraus mahdollistaa myös ihmisten geeneissä piilevää, pitkälti tunneperäistä ja irrationaalista käyttäytymistä. Vuosituhansien ajan ihmiset ovat oppineet halimaan ympärilleen tavaraa ”pahan päivän varalle”. Jääkauden kylmyydessä ylimääräiset karhuntaljat saattoivat pelastaa jäätymiseltä ja sota-aikoina kodin arvotavaroita sai vaihdettua ruokaan ja lääkkeisiin. Nykyään voi kuitenkin terveellä järjellä kyseenalaistaa tuoko komerossa lepäävä viisitoista vuotta vanha DVD-soitin itselle enää turvaa tai iloa.

”Ihmiset ovat höpönassuja. Ihminen luulee olevansa rationaalinen olento, mutta tekee paljon hölmöjä asioita, joita rationalisoi itselleen. Hamstraaminen on usein tunneperäistä. Esimerkiksi sotien jälkeinen pula-aika näkyy selvästi vieläkin ihmisten elämissä. Myös evakkoperheiden sukuihin on jäänyt tietty tapa olla ja elää. On tietysti hyvä kun ollaan säästäväisiä eikä heitetä tavaraa roskiin, mutta joskus tämä käytös menee liiallisuuksiin. Niitä tapoja voi hellävaraisesti kyseenalaistaa ja lähteä miettimään, että mistä esineistä oikeasti tuki ja turva löytyisi. Vai löytyisikö se kuitenkin tavaroiden sijaan muista ihmisistä”, Lindell kuvailee.

Kolme vinkkiä kodin järjestykseen

 

  1. Varaa järjestelyyn aikaa täysi päivä tai viikonloppu – Kun saat tehtyä enemmän kerralla, huomaat työsi tuloksen, joka motivoi tekemään lisää. Järjestelypäivää varten kannattaa nukkua hyvin ja varata jääkaappiin eväitä tai edellisen päivän tähteitä syötäväksi.
  2. Mieti aikasi ja esineittesi arvo – Kannattaako kahden euron ruukkua lähteä myymään kirpparilla, vai luopua siitä ilmaiseksi esim. internetin kierrätyspalstalla? Aika on arvokasta eikä sitä saa takaisin, joten joskus kannattaa säästää omaa aikaansa lahjoittamalla tavaroita ilmaiseksi tai luottamalla Helpponoudon kaltaisiin palveluihin.
  3. Esineelläsi on arvoa jollekin – Tuoko kaapissa käyttämättömänä lojuva pusero enemmän iloa sinulle, vai kenties jollekin vaikeassa elämäntilanteessa elävälle ihmiselle? Entä voisitko antaa lapsuuttasi ilahduttaneet lelut eteenpäin tuomaan hymyjä uuden sukupolven kasvoille? Myös rikkinäisten esineiden materiaaleilla on arvoa. Vanhan kännykän arvometallit voidaan laittaa vauhdittamaan uutta pelikonsolia, sen sijaan että ne joudutaan kaivamaan maasta luontoa pilaten. Jopa turhalta tuntuvat muovipakkaukset voidaan laittaa uusiokäyttöön muovinkierrätyksen kautta, säästäen öljyä ja hiilidioksidipäästöjä.

 

Tilaa Helpponouto! 

×
Siirry tietopankkiin: Käytännön oppaita, tallenteita ja katsauksia toimintasi tehostamiseen

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.